Käkisalmen Yhteislyseosta Turun Normaalikouluun, tehty 13.3.06 alk.
Käkisalmen yhteislyseo 1892, Turun Yhteislyseo 1944-57, Turun Normaalikoulu 1957 alkaen,
Historiaa..
Vanhin Turun Normaalikoulun edeltäjistä lienee Käkisalmen normaalikoulu 1700–luvun lopulta. Varhaisin suora edeltäjä on kuitenkin Käkisalmen reaali- ja porvarikoulu, joka perustettiin vuonna 1892. Myöhemmin se toimi nimellä Käkisalmen yhteiskoulu. Sodan aikana koulun toiminta oli muutaman vuoden lamaannuksissa, muttalopulta koulu siirrettiin valtioneuvoston päätöksellä Turkuun, ensiksi torin laidalle, jossa koulu toimi Turun yhteislyseon nimellä. Vuonna 1957 silloinen Turun normaalilyseo sai oman uudisrakennuksen Mestarin-kadulle, ja tuolloin alkoi myös aineenopettajakoulutus Norssissa. Aineenopettaja- ja luokan-opettajakoulutus yhdistyivät Turun normaalikouluksi 1974, mutta vasta 1980, kun nykyinen koulurakennus Varissuolla valmistui, aineenopettaja- ja luokanopettajakoulutus pääsivät Turussa saman katon alle.
Käkisalmen yhteislyseo 1892, Turun Yhteislyseo 1944-57, Turun Normaalikoulu 1957 alkaen,
Historiaa..
Vanhin Turun Normaalikoulun edeltäjistä lienee Käkisalmen normaalikoulu 1700–luvun lopulta. Varhaisin suora edeltäjä on kuitenkin Käkisalmen reaali- ja porvarikoulu, joka perustettiin vuonna 1892. Myöhemmin se toimi nimellä Käkisalmen yhteiskoulu. Sodan aikana koulun toiminta oli muutaman vuoden lamaannuksissa, muttalopulta koulu siirrettiin valtioneuvoston päätöksellä Turkuun, ensiksi torin laidalle, jossa koulu toimi Turun yhteislyseon nimellä. Vuonna 1957 silloinen Turun normaalilyseo sai oman uudisrakennuksen Mestarin-kadulle, ja tuolloin alkoi myös aineenopettajakoulutus Norssissa. Aineenopettaja- ja luokan-opettajakoulutus yhdistyivät Turun normaalikouluksi 1974, mutta vasta 1980, kun nykyinen koulurakennus Varissuolla valmistui, aineenopettaja- ja luokanopettajakoulutus pääsivät Turussa saman katon alle.
Vuonna 1935 valmistunut Käkisalmen yhteislyseo
Käkisalmen yhteiskoulu siirrettiin sodan jaloista Turkuun, jossa se toimi vv.1944?-57? Aura- ja Eerikinkadun kulmassa, jossa nyt on kolmiotalo, alkuperäiseltä nimeltään KOP-kolmio.
Mestarinkadun koulurakennus
Turun normaalikoulun edeltäjä, Käkisalmen yhteiskoulu (aik. Käkisalmen reaali- ja porvariskoulu), perustettiin v. 1892. Sodan aikana koulun toiminta oli muutaman vuoden lamaannuksissa, ja lopulta koulu siirrettiin valtioneuvoston päätöksellä Turkuun, ensiksi torin laidalle, jossa toimittiin Turun yhteislyseon nimellä. Vuonna 1957 silloinen Turun normaalilyseo sai oman uudisrakennuksen Mestarinkadulle, ja tuolloin alkoi myös aineenopettajakoulutus Norssissa. Aineenopettaja- ja luokanopettajakoulutus yhdistyivät Turun normaalikouluksi 1974, mutta vasta 1980, kun nykyinen koulurakennus Varissuolla valmistui, aineenopettaja- ja luokanopettajakoulutus pääsivät Turussa saman katon alle.
Vuonna 1935 valmistunut Käkisalmen yhteislyseo
Käkisalmen yhteiskoulu siirrettiin sodan jaloista Turkuun, jossa se toimi vv.1944?-57? Aura- ja Eerikinkadun kulmassa, jossa nyt on kolmiotalo, entiseltä nimeltään KOP-kolmio
Vuonna 1946 oppikouluun
Sota oli päättynyt parisen vuotta sitten. Koulut toimivat taas täydellä teholla. Minun tieni kulki kohti oppikoulua. En tiedä, miksi äiti valitsi minulle tai oli valinnut heti sodan jälkeen Hilkalle Turun Yhteislyseon. Siksikö, että se oli valtion koulu, jossa ei ollut koulumaksuja. jne. Koululle ei ainakaan vielä ollut syntynyt mitään ”mainetta” suuntaan tai toiseen. Mistään evakkokoulusta ei myöskään puhuttu. Minä aikakin vasta vuosien perästä mielsin koulun olleen lähtöisen menetetystä Karjalasta.
Koulun historiasta seuraava yhteenveto otettuna Turun Normaalikoulun nettisivuilta:
Käkisalmen yhteislyseo 1892, Turun Yhteislyseo 1944-57, Turun Normaalikoulu 1957 alkaen,
Historiaa..
Kirje Turun Normaalikoulun rehtori Pentti Päivänsalolle, 7.2.04
”Arvoisa johtava rehtori Pentti Päivänsalo
Turussa vaikutti toisen maailmansodan jälkeen sellainen oppikoulu, joka Turussa toimiessaan kantoi nimeä Turun Yhteislyseo. Se toimi vanhassa Postitalossa 1945?-1957. Keväällä, 26.5.04, vuoden 1954 ylioppilaat (8a luokka) pitävät 50-vuotisluokkakokoustaan Turussa. Allekirjoittanut on nettihakujen kautta yrittänyt saada selville TNK-koulun vaiheista Turun Yhteislyseon ajoilta. Vaan kun tuntuu siltä, että nuo runsaat 10 vuotta ovat kuin poispyyhityt koulun historiasta. Tietoja ei ainakaan netti-sivustoilta löydy. Siitä huolimatta, vaikka osa meistä joutuikin lukemaan pakkoruotsia ja -venäjää, olisimme kiinnostuneita koulumme näistä vaiheista. Jostain internet-sivustoista löysin Turun Normaalikoulun esittelyssä lyhyet maininnat koulun toimirakennuksista, mutta sieltäkin puuttui kuva Turun Yhteislyseon koulutalosta, vanhasta Postitalosta Aura- ja Eerikinkadun kulmassa. Eivät Turkua rakentaneet grynderitkään olleet kovin kiinnostuneita siitä, koska hajottivat sen. Toivoisinkin, että tämä puute korjattaisiin TNK:n historian internet-tiedostoissa samoin kuin toimivuodet siinä talossa mainittaisiin tarkkaan. Meille ko. vanha Postitalo oli kaikki kaikessa ainakin kahdeksan vuoden ajan, mutta nykyhistoria näyttää unohtaneen sen tykkänään. Jotkut meistä olisivat olleet kiinnostuneita tulemaan koulun 100- ja 110-vuotisjuhliinkin. Kuuleman mukaan sinne olivat vain harvat ja valitut kutsutut, muiden piti omin avuin pyrkiä sinne. Tästä ikäviksemme emme tienneet kuin jälkikäteen. Yrittäessäni nyt laatia jonkinlaista koulun historiaa itselleni ja mahdollisesti luokkatovereilleni havaitsin faktatietojen puutteen. Lyhyitä kertomuksia vuosittaisesta toiminnasta kyllä oli, muttei ainakaan minun kirjahyllyistäni niitä enää löydy. Tämän päivän TNK-vuosikertomus sen sijaan aukeaa mahtavana pdf-tiedostona eteeni, mutta koulun tätä nykypäivää en niinkään nyt etsi. Eli nyt tiedustelenkin: - löytyykö TNK:n arkistoista tietoja koulustamme vv. 1940-57. Erityisesti kiinnostaisivat oppilas- ja opettajaluettelot noilta vuosilta. Jos niitä löytyy, voisin ehkä siellä koulussa käydä niitä tutkailemassa. Myöskin painettuja historiikkeja koulun vaiheista varmaan löytyy, joten niitäkin olisi tuolloin mahdollisuus tutkailla.
Parikymmentä vuotta sitten kokoontuessamme Turussa piipahdimme siellä Varissuollakin. Mutta olimme liikkeellä kesäkuussa, jolloin koulusta näkyivät vain pelkät kulissit. Nyt kun kokoonnumme toukokuun 26. päivänä, koulu vielä toimii arkisessa aherruksessa. Mahdollinen vierailumme puolen päivän tietämissä antaisi varmaan toimivamman kuvan koulusta. Ohessa kopio internet-sivustosta, joka mielestäni on historialliselta kannalta puutteellinen, mutta helposti korjattavissa.
Norssi on vanha ja kunnianarvoisa koulu. Juuret löytyvät yli sadan vuoden takaa Käkisalmesta. Lisäykseksi ehdotan: ´SODAN ALTA KOULU SIIRTYI TURKUUN, JOSSA SE TOIMI VANHASSA POSTITALOSSA VV. 1944?-57, JOLLOIN SE MUUTTI MESTARINKADULLE JA MUUTTUI NORMAALILYSEOKSI JA VUODESTA 1957 NORMAALIKOULUKSI. VARISSUOLLE KOULU SIIRTYI VUONNA 1980.´
toimintakert. tekstiä: Nykyisellään Turun Varissuolla TNK haluaa olla omissa tehtävissään "huippuyksikkö", joka antaa niin oppilailleen kuin myös valmistuville opettajille hyvät lähtöasemat tietoyhteiskuntaan.
Ystävällisin terveisin ja lyhyttä vastaustanne odottaen
Jukka Heininen Mäkitie 3, 21290 RUSKO”
Käkisalmen yhteiskoulu siirrettiin sodan jaloista Turkuun, jossa se toimi vv.1944?-57? Aura- ja Eerikinkadun kulmassa, jossa nyt on kolmiotalo, alkuperäiseltä nimeltään KOP-kolmio.
Mestarinkadun koulurakennus
Turun normaalikoulun edeltäjä, Käkisalmen yhteiskoulu (aik. Käkisalmen reaali- ja porvariskoulu), perustettiin v. 1892. Sodan aikana koulun toiminta oli muutaman vuoden lamaannuksissa, ja lopulta koulu siirrettiin valtioneuvoston päätöksellä Turkuun, ensiksi torin laidalle, jossa toimittiin Turun yhteislyseon nimellä. Vuonna 1957 silloinen Turun normaalilyseo sai oman uudisrakennuksen Mestarinkadulle, ja tuolloin alkoi myös aineenopettajakoulutus Norssissa. Aineenopettaja- ja luokanopettajakoulutus yhdistyivät Turun normaalikouluksi 1974, mutta vasta 1980, kun nykyinen koulurakennus Varissuolla valmistui, aineenopettaja- ja luokanopettajakoulutus pääsivät Turussa saman katon alle.
Vuonna 1935 valmistunut Käkisalmen yhteislyseo
Käkisalmen yhteiskoulu siirrettiin sodan jaloista Turkuun, jossa se toimi vv.1944?-57? Aura- ja Eerikinkadun kulmassa, jossa nyt on kolmiotalo, entiseltä nimeltään KOP-kolmio
Vuonna 1946 oppikouluun
Sota oli päättynyt parisen vuotta sitten. Koulut toimivat taas täydellä teholla. Minun tieni kulki kohti oppikoulua. En tiedä, miksi äiti valitsi minulle tai oli valinnut heti sodan jälkeen Hilkalle Turun Yhteislyseon. Siksikö, että se oli valtion koulu, jossa ei ollut koulumaksuja. jne. Koululle ei ainakaan vielä ollut syntynyt mitään ”mainetta” suuntaan tai toiseen. Mistään evakkokoulusta ei myöskään puhuttu. Minä aikakin vasta vuosien perästä mielsin koulun olleen lähtöisen menetetystä Karjalasta.
Koulun historiasta seuraava yhteenveto otettuna Turun Normaalikoulun nettisivuilta:
Käkisalmen yhteislyseo 1892, Turun Yhteislyseo 1944-57, Turun Normaalikoulu 1957 alkaen,
Historiaa..
Kirje Turun Normaalikoulun rehtori Pentti Päivänsalolle, 7.2.04
”Arvoisa johtava rehtori Pentti Päivänsalo
Turussa vaikutti toisen maailmansodan jälkeen sellainen oppikoulu, joka Turussa toimiessaan kantoi nimeä Turun Yhteislyseo. Se toimi vanhassa Postitalossa 1945?-1957. Keväällä, 26.5.04, vuoden 1954 ylioppilaat (8a luokka) pitävät 50-vuotisluokkakokoustaan Turussa. Allekirjoittanut on nettihakujen kautta yrittänyt saada selville TNK-koulun vaiheista Turun Yhteislyseon ajoilta. Vaan kun tuntuu siltä, että nuo runsaat 10 vuotta ovat kuin poispyyhityt koulun historiasta. Tietoja ei ainakaan netti-sivustoilta löydy. Siitä huolimatta, vaikka osa meistä joutuikin lukemaan pakkoruotsia ja -venäjää, olisimme kiinnostuneita koulumme näistä vaiheista. Jostain internet-sivustoista löysin Turun Normaalikoulun esittelyssä lyhyet maininnat koulun toimirakennuksista, mutta sieltäkin puuttui kuva Turun Yhteislyseon koulutalosta, vanhasta Postitalosta Aura- ja Eerikinkadun kulmassa. Eivät Turkua rakentaneet grynderitkään olleet kovin kiinnostuneita siitä, koska hajottivat sen. Toivoisinkin, että tämä puute korjattaisiin TNK:n historian internet-tiedostoissa samoin kuin toimivuodet siinä talossa mainittaisiin tarkkaan. Meille ko. vanha Postitalo oli kaikki kaikessa ainakin kahdeksan vuoden ajan, mutta nykyhistoria näyttää unohtaneen sen tykkänään. Jotkut meistä olisivat olleet kiinnostuneita tulemaan koulun 100- ja 110-vuotisjuhliinkin. Kuuleman mukaan sinne olivat vain harvat ja valitut kutsutut, muiden piti omin avuin pyrkiä sinne. Tästä ikäviksemme emme tienneet kuin jälkikäteen. Yrittäessäni nyt laatia jonkinlaista koulun historiaa itselleni ja mahdollisesti luokkatovereilleni havaitsin faktatietojen puutteen. Lyhyitä kertomuksia vuosittaisesta toiminnasta kyllä oli, muttei ainakaan minun kirjahyllyistäni niitä enää löydy. Tämän päivän TNK-vuosikertomus sen sijaan aukeaa mahtavana pdf-tiedostona eteeni, mutta koulun tätä nykypäivää en niinkään nyt etsi. Eli nyt tiedustelenkin: - löytyykö TNK:n arkistoista tietoja koulustamme vv. 1940-57. Erityisesti kiinnostaisivat oppilas- ja opettajaluettelot noilta vuosilta. Jos niitä löytyy, voisin ehkä siellä koulussa käydä niitä tutkailemassa. Myöskin painettuja historiikkeja koulun vaiheista varmaan löytyy, joten niitäkin olisi tuolloin mahdollisuus tutkailla.
Parikymmentä vuotta sitten kokoontuessamme Turussa piipahdimme siellä Varissuollakin. Mutta olimme liikkeellä kesäkuussa, jolloin koulusta näkyivät vain pelkät kulissit. Nyt kun kokoonnumme toukokuun 26. päivänä, koulu vielä toimii arkisessa aherruksessa. Mahdollinen vierailumme puolen päivän tietämissä antaisi varmaan toimivamman kuvan koulusta. Ohessa kopio internet-sivustosta, joka mielestäni on historialliselta kannalta puutteellinen, mutta helposti korjattavissa.
Norssi on vanha ja kunnianarvoisa koulu. Juuret löytyvät yli sadan vuoden takaa Käkisalmesta. Lisäykseksi ehdotan: ´SODAN ALTA KOULU SIIRTYI TURKUUN, JOSSA SE TOIMI VANHASSA POSTITALOSSA VV. 1944?-57, JOLLOIN SE MUUTTI MESTARINKADULLE JA MUUTTUI NORMAALILYSEOKSI JA VUODESTA 1957 NORMAALIKOULUKSI. VARISSUOLLE KOULU SIIRTYI VUONNA 1980.´
toimintakert. tekstiä: Nykyisellään Turun Varissuolla TNK haluaa olla omissa tehtävissään "huippuyksikkö", joka antaa niin oppilailleen kuin myös valmistuville opettajille hyvät lähtöasemat tietoyhteiskuntaan.
Ystävällisin terveisin ja lyhyttä vastaustanne odottaen
Jukka Heininen Mäkitie 3, 21290 RUSKO”
Turun Seniorinorssit tiivistävät toimintaansa
Postitalon kulma on meidän kulma
Kun kulttuurifennomanian lipunkantajan, arkkitehti Sebastian Gripenbergin uusrenessanssinen Postitalo valmistui vuosina 1898-1899 nykyisen KOP-kolmion paikalle, osa Turun norssien esivanhemmista kävi Käkisalmen reaali- ja porvarikoulua Laatokan rannalla.Käkisalmen yhteislyseoksi muuttuneesta koulusta tuli sodan jälkeen Turun yhteislyseo, joka sai tilat Postitalosta.
”Ilman pahempaa tarkoitusta me poikaviikarit kutsuimme sitä Käkisalmen varavankilaksi”, kertoo koulua käynyt pankinjohtaja Jukka Heininen.
Turun normaalilyseon ja normaalikoulun edeltäjä on Jukka Heinisen mielestä jäänyt vähälle huomiolle.
”Kun normaalikoulu täytti sata vuotta, jotkut meistä Postitalossa koulua käyneistä saivat kutsun juhliin, mutta monet jäivät ilman. Tuntui siltä, että oma koulu loppui siihen, kun uusi koulu vuonna 1957 aloitti toimintansa Mestarinkadulla.”
Seniorinorssit-yhdistyksen sihteeri, hallinto-oikeustuomari Pirjopäivi Pihlanto muistaa vanhan koulun ahtaaksi, epämiellyttäväksi, postiliimalta haisevaksi rakennukseksi.
”Meidät oli hajasijoitettu eri kouluihin ja itse kävin Postitalossa pikakirjoitustunneilla. Kun kello soi, tapana oli kiivetä ikkunoista sisälle ettei saatu muistutusta. Pojat puhaltelivat yläkerroksista herneitä tai heittelivät liiduilla kadulla parkkeeraavien vossikkakuskien niskaan. Hauskinta oli, kun osui hevosiin, jotka alkoivat hirnua.”
Vanhat norssit pitävät luokkakokouksiaan Panimoravintola Koulussa.
”Siksi siellä, että se sijaitsee lähellä entistä Postitaloa, meidän kulmaa, johon kokoonnuimme penkkaripäivänä hurraamaan oman koulun abeille.”
”Nykynorssit eivät taida siitä enää tietää, mutta ehkäpä kulma voidaan vallata uudelleen”,[ Pihlanto sanoo.
Toimintaansa elvyttävän yhdistyksen tarkoituksena on toimia Turun normaalikoulun ja sen edeltäjäkoulujen entisten oppilaiden ja opettajien välisenä yhdyssiteenä sekä luoda koulun entisten, nykyisten ja tulevien polvien välinen kosketus ja yhteenkuuluvaisuuden tunne.
Molemminpuolista mielenkiintoa
Yksi sen tärkeistä käytännöistä on toimia alumniyhdistyksenä, tukiyhdistyksenä seniorien, koulun auskultanttien ja oppilaiden välillä.
”On mielenkiintoista tavata nuoria oppijoita ja toisin päin oppijat voisivat oppia meiltä senioreilta, sanoo alumni-idean Yhdysvalloista tuonut Turun kauppakorkeakoulun kehitysjohtaja” Leena-Maija Laurén.
Lauren toimii tänään yhdistyksen hallituksessa, joka kokoontui lääkärinorssi Kaija Hartialan luokse yhdessä Pihlannon ja matemaatikko Tauno Metsänkylän kanssa. Mukaan kutsuttiin Turun normaalikoulun oppilaskunnan varapuheenjohtaja Suvi-Tuuli Tasto.
”Alumnitoiminnasta en tiedä paljonkaan, mutta kuulostaa hyvältä, että vanhat norssilaiset tulevat kertomaan meille abeille ja muillekin tulevaisuuden mahdollisuuksista, työpaikoista ja ammateista”, sanoo Turun yliopiston Varissuolle siirtyneen normaalikoulun kansainvälisellä IB-linjalla opiskeleva Tasto.
Uusimalla sääntönsä seniorinorssit tähtäävät yhdistyksen jäsenmäärän kasvuun nostalgiaa unohtamatta.
”Suvun naiset ovat käyneet Tipulan, mutta itselleni Norssi oli tietoinen valinta. Minua viehätti Mestarinkadun koulurakennus, valoisa, erilainen ja koululaista varten tehty. Siellä oli hyvä yhteishenki. Oppiminen oli haaste ja ilo”, Lauren kertoo.
Apulaiskaupunginjohtaja Hartialalle koulu merkitsi yhteisöllistä oppimista.
”Oppiminen oli kaikkien yhteinen asia. Siihen osallistuivat niin opettajat, auskultantit kuin oppilaat. Koulu oli suuri työyhteisö, johon kuului koko henkilökunta, vahtimestarit, siivoojat, keittiöhenkilökunta, kanslistit.”
Nostalgiaan tarvitaan kymmenen vuotta
Turun yliopiston matematiikan professori Tauno Metsänkylä muutti Mestarinkadulle ankarahenkisestä Jyväskylän Lyseosta.
”Norssissa oli rento touhu ja aluksi luvattomankin helppoa olla, mutta kyllä sielläkin vauhti päällä oli, kertoo norssiyhdistyksen perustajajäsen ja laskee, että koulunostalgian syntymiseen tarvitaan vähintään kymmenen vuotta.”
Yhdistykseen liittynyt Jukka Heininen ei muista, että hänen opinahjonsa olisi mitenkään leimautunut evakkokouluksi.
”Ei silloin puhuttu tai tiedetty, kuka lapsista oli karjalaisten jälkeläisiä, mutta sen tiedän, että monen isä oli Turun kasarmin palveluksessa ja että yksi koulutovereistani oli Hintsan Heikki, tuleva ministeri Heikki Haavisto.”
NORSSIN PÄIVÄ 15.5.2004
Prof. Pihlanto on muisteluissaan maininnut, että seniorinorssit perustettiin jo aikoja sitten. Sen toiminta tyrehtyi ennen pitkää, kunnes uuden vuosituhannen vaihteessa ryhdyttiin elvytyspuuhiiu. Nyt vietetään vuosittain Norssin päivää, johon alkaa löytää tiensä myös vanhemmat norssit. Tosin Turun yhteislyseolaisilla on alkuun ollut vaikeutta samaistua nimitykseen ”seniorinorssi”. Monet ovat kuitenkin löytäneen tiensä Varissuolle ja Normaalikoulun järjestämiin tilaisuuksiin siellä.
Innostus vanhaan kouluun on saanut aikaan myös muisteluksia kouluajoista. Ensimmäisen tällaisen laati Juha Heinonen, joka tänä päivänä toimii Naantalin kaupungin kamreerina. Hän laati sen kavalkadin muotoon. Siitä ohessa katkelmia:
Eräänlainen kavalkadi halki vuosikymmenten
Kirjoittanut Juha Heinonen,Turun Normaalilyseo 1963 - 1971
”Voi tätä nostalgian määrää, voi tätä (kaun) auvoisten muistojen määrää...
Hyvää iltaa, hyvää iltaa itse kullekin luokalle sekä isännill´ että emännill´ jokaiselle kuin talossa on
Kerran kouluaikana tapahtui näin:
Oli oltu epätietoisia siitä, onko luokanvalvojan tunti vai ei. Niinpä luokan kovaäänisimmät sopivat että kaikki lähtevät kaupunkiin. Niin lähes kaikki oppilaat poistuivat, jotkut kirkkoon, toiset Nexiin, kuka minnekin.
Seuraavana päivänä luokanvalvoja komensi kaikki oppilaat puheluun, sillä edellisenä päivänä oli ollut luokanvalvojan tunti ja paikalla oli ollut vain yksi oppilas.
Kun luokanvalvoja aloitti puhuttelun, niin ne jotka olivat luvatta poistuneet, lukivat rukouksen, kun taas ne, joilla oli ollut ns. laillinen syy olla pois, poistuivat hyvillä mielin.
Luokanvalvoja komensi: "Oppilaat, pulinat pois. Selittäkää tekonne ja selittäkää hyvin tai muuten rankaisen teitä kovemmin kuin ketään koskaan."
Luokan fiksuimmaksi tiedetty oppilas nousi ja sanoi:
"Arvoisa luokanvalvoja, me olemme olleet pitkässä koeputkessa emmekä enää oikein tienneet, mikä päivä oli menossa. Me näimme silmissämme vain niitä numeroita joita tulemme näistä kokeista saamaan. Niitä ovat 8, 8+, 8½, 9-, 9, 9+, 9½, 10- ja 10, sillä tämän koulun opetuksella ei muuta voi saada. Niin, olen jopa kuullut puhuttavan että plus-tehtävien kanssa voisi päästä jopa 11 miinukseen.
Hyvät kuulijat, tämä tarina on tosi siinä missä kaikki muutkin tarinat.[
Pekka Pihlanto muistelee kouluaikojaan. Hän oli muuttanut Porista Turkuun
”Turun koulumuistoni alkavat Norssin edeltäjästä Turun yhteislyseosta vuonna 1956. Porista Turkuun joulukuussa 1955 muutettuamme jouduin veljeni Matin kanssa aloittamaan koulunkäynnin ankeana tammikuun aamuna vanhassa postitalossa kauppatorin kulmalla. Rakennus sijaitsi Ruotsalaisen teatterin, ´Vanumamman´ eli Turun Vanun talon ja kauppahallin puristuksessa paikalla, jolle sittemmin kohosi nurkkansa torille päin suuntaava niin sanottu KOP-kolmio, nykyinen Mezzo. Huomiotamme kiinnitti heti koulun edessä ollut vossikka-asema – talvella hevoset vetivät rattaiden sijasta rekiä.”
”On huomattava, että silloin ei koko ikäluokkaa koulutettu kuten nykyisin, vain osa meni niin sanottuun oppikouluun ja suoritti keskikoulu- tai ylioppilastutkinnon. Siten ilmapiiri oppilaiden kesken oli ehkä suvaitsevampi kuin se tietääkseni on nykyisin. Tietysti tämä johtui varmasti kovasta kuristakin. Ainakaan postitalon koulu ei kuitenkaan ollut mitenkään elitistinen – suurin osa luokkamme oppilaista lienee ollut aivan ´tavallisten´ ihmisten tosin hieman villejä jälkeläisiä.”
On mukavaa siteerata muutamia Pihlannon koulutuntoja hänen siirryttyä Porista Turun Yhteislyseoon vuonna 1956.
”Entinen postitalo oli täysin sopimaton koulutilaksi. Heti ensimmäisenä talvena oli niin kovia pakkasia, että vesijohdot jäätyivät. Siksi emme saaneet muutamaan päivään ruokaa koulusta. Mitään ruokailutiloja ei muuten ollut, vaan ruokailu tapahtui luokissa, joihin ruoka – velli tai keitto – tuotiin keittiöstä ämpärissä.” Tähän on helppo yhtyä, tällaistahan se oli., paitsi että aiemmin ruokailtiin koulun alakäytävillä
Lunttu: legendaarinen luokanvalvoja
”Luokanvalvojanamme toimi luonnontieteen ja maantieteen opettaja FM Väinö Lunnasvaara, jota kutsuttiin Luntuksi ja joskus myöhemmin Väiskiksikin. Hän oli kova kurinpitäjä, mutta hänen terveytensä alkoi pettää ja hän kuolikin yllättäen ollessamme vielä koulussa. Lunnasvaara oli äärimmäisen pedantti opettaja. Jouduin pääsiäistodistuksen saatuamme hakemaan Kansallisesta kirjakaupasta juuri tietynlaista keltaista paperia arvosteluvihon päälle. Eräs oppilas tuli mukaan varmistamaan, että värivirhettä ei vain sattuisi, mutta sattui kuitenkin: valittu väri ei Luntulle kelvannut, joten jouduin itsekseni manaillen uudelleen kirjakauppaan.
”Lunnasvaara pelotteli meitä kertomalla juttuja vanhoista hyvistä ajoista, jolloin hän oli vielä kovassa fyysisessä kunnossa, peräti Suojeluskuntien nyrkkeilymestarikin muistaakseni. Hän kertoi jossakin muussa koulussa sattuneesta tapauksesta: etupenkissä istunut oppilas näytti hänelle nyrkkiä pulpetin alta. Lunttu tarttui poikaa rinnuksista ja nosti tämän pulpetin yli, raahasi ovelle ja paiskasi päin ovea. Pariovet aukenivat komeasti ja poika lensi käytävälle. Siihen loppui kuulemma nyrkin heristely ja muukin kurittomuus. Tänä päivänä opettaja joutuisi vastaavassa tapauksessa harkitsemaan uranvaihtoa sakkoja ja kipurahoja maksellessaan.” Meille hän ei kertonut tällaisia saavutuksiaan. Mutta luokanvalvojana hän ehkä oli läheisempi Pentti Pihlannolle ja tämän luokkatovereille.
”Luntulla oli myös omaa huumoriaan, joka miellytti meitä. Hän kertoi olleensa jossakin vaiheessa uraansa merillä ja eräässä Etelä-Amerikan satamassa hän oli osoittanut laivapojalle aluksen viereen kiinnitetyn laivan nimeä. Poika oli rähähtänyt nauramaan. Laivan latinankielinen nimi oli suomeksi ´Jaksan hellittämättä´. Ryntäsimme kirjastoon katsomaan sanakirjaa ja sen mukaan laivan nimi oli ´Persevero´. Kovin suomalaiselta vaikutti. Kerran kun pojat naureskelivat jollekin tarkastelun kohteena olevalle eläinopin anatomiselle teemalle hän totesi, että opetukseen on suhtauduttava täydellä vakavuudella, olipa kohteena sitten vaikka – peräaukko”, kertoi Pihlanto.
Minun kokemukseni Lunnasvaarasta oli, että oli tosiaan hyvin sairaalloinen. Havaitsi, että hän käytti jonkinlaisia tukiliivejä ja nautti runsaasti särkytabletteja. Meille hän tuli vasta lukiovaiheessa, joten emme ehtineet häneen tutustua syvällisemmin. Sen minä muistan, miten hän preppasi ylioppilaskysymyksiin vastaamista esim. biologian alueelta. Hän vaati tavallaan pienen aineen kirjoittamista kustakin kysymyksestä. Ja se oli meille outoa tai ainakin minulle. Jotenkin se ikään kuin sekoitti vanhoja totuttuja linjoja. Kerran käydessäni opettajahuoneen perältä aukeavassa kirjastossa, kuulin miten ”Lunttu ja Pommi” kävivät kiivasta sanasotaa keskenään. ja se ei tuntunut ollenkaan hyvältä.
Posu, Amanda, Putte ja muut
Postitalon opettajagalleriassa kiinnitti Pihlannon huomiota heti FM Mainio Luoto, joka opetti matematiikkaa, kemiaa ja fysiikkaa. Tätä isokokoista miestä kutsuttiin turkulaisittain Posuksi ja myös Mainioksi. Posu-nimeä me emme vielä käyttäneet hänestä. Hänellä oli kova ääni ja hän käytti sitä ilman sordiinoa.. Hän ei ollutkaan niin pelottava kuin alkuun luulin, ja hän yleensä leppyi yhtä nopeasti kuin kiihtyikin.
Mainio piti kemian tunteja korttelinvälin päässä olevassa tyttökoulussa Aurakadulla, mutta uutena oppilaana Pihlanto ei tiennyt siitä mitään. Ihmetellessään aamulla koulun pihalla, missä muut ovat, vasta ilmeni, että tunti pidetään tyttökoululla.
Uskonnon opettaja teologian kandidaatti Hilma Ollikainen oli eräs niistä, jotka eivät saaneet oikein kuria pidetyksi. Pihlanto mainitsee häntä kutsutun Amandaksi, me puhuimme vain hilusta.”Pojat melusivat hänen tunneillaan. Raamattua ääneen luettaessa jotkut pelleilivät ja panivat joukkoon omiaan. Kerran eräs poika kolisteli toistuvasti pulpettiaan. Amanda kysyi, mistä ääni tulee. Ensin tarjottiin turhaan selitystä, että se tulee ulkoa. Lopulta joku ehdotti, että se on pyhä henki. Amanda ei kuitenkaan suuttunut vaan totesi vain: ´Ääh, älkääpäs nyt sellaisia!”, toteaa Pihlanto. Vähitellen Amanda oppi ajamaan pahimmat häiriköt luokasta. Minua eniten häiritsi Ollikaisen ”fiini” pukeutuminen. Hän käytti mielestäni nuorekkaita pukuja, jotka minun mielestäni eivät sopineet uskonnonopettajalle. Ollikainen oli myös minun mielestäni mukava persoona.
Postitalossa oli mainittu vararehtorina Tauno Peräläkin, historian tohtori, jota shänen aikanaan nimitettiin ”Putteksi”. Meidän aikanamme hänellä ei ollut mitäänlisänimeä. Hän oli varsin leppoisa mies ja Pihlanto kuuli hänen hiiltyneen tunnilla vain kerran. ”Se sattui kun näytettiin joitakin historiallisia kuvia, rainoja, niin kuin niitä silloin kutsuttiin. Joku koiranleukainen oppilas totesi ensimmäisen kuvan nähtyään: ´Hei tää on mälsä, mä oon nähnyt tän!´ Valot syttyivät luokkaan ja poikaa vietiin!”
Uskontoa Pihlannolle opetti Amandan jälkeen pastori Haakon Wainio. ”Haakon oli värikäs persoona ja mielenkiintoinen opettaja. Hän ei kuitenkaan sietänyt hiukkaakaan kurittomuutta. Kerrankin hän sai aiheen huomauttaa ärrää sorauttaen, kuten hänen puhetapansa oli: ´Hävyltä on purrtu häntä poikki tässä luokassa!”
Pihlanto muistelee, miten ”Haakon kertoi myös miten häntä pyydettiin Turun kauppatorilla tulemaan todistajaksi siviilivihkimiseen, joka suoritettiin läheisessä maistraatissa. Toimituksen päätyttyä Haakon onnitteli paria Martin seurakunnan puolesta. ´Tuli pappi sittenkin mukaan!”
Minun mieleeni on jäänyt Haakonista paitsi, että sorautteli puhuessaan myös se, miten hän kirkkohistoriaa opettaessaan aloitti sisällysluettelosta. Hän alleviivasi sitä, että on tärkeää ensin tutustua huolellisesti sisällysluetteloon ja vasta sitten aloitta tekstin lukeminen. Ensin tämä tuntui minusta aivan hassulta ajatukselta, mutta myöhemmin varsinkin yliopisto-opiskeluluissa havaitsin periaatteen erittäin hyödylliseksi. Haakon oli myös innokas kuntouimari. Hän kävi aikaisin aamulla Impivaaran uimahallissa kuntouinneilla. Samaan aikaan altaissa oli nuoria kilpauimarin alkuja, kuten poikani Jarkko. Minä olin Jarkon mukana, kun hän Ruskolta aamuvarhain riensi uimaharjoituksiin. Kerran taas oltiin altaassa ja Haakon ui oli viereisellä radalla. Ykkösrata oli varattu kilpauimareille ja muut kuntouimareille. Mutta kun kilpauimareille tuli perhostelun vuoro se nosti tietenkin pientä aallokkoa muillekin radoille. Ja Haakon tästä suivaantui taas kerran ja alkooi ärhäkkäästi moittia kilpauimareita. Hän ei millään voinut siirtyä kaukaisimmille radoille, kuten ehdotimme, vaan itsepintaisesti pysyi sillä omalla kakkosradallaan. Hän oli järkähtämätön näissä aatoksissaan. Uimaretket tulivatkin sitten hänen kohtalokseen, sillä eräällä lomamatkallaan hän jostain selittämättömästä syystä hukkui uimaretkellään.
Uusi koulu, uusi rehtori
Koulu muuttui yhteislyseosta Normaalilyseoksi ja se merkitsi muun muassa siirtymistä postitalosta uuteen koulurakennukseen Mestarinkadulle. Sinne köröteltiin raitiovaunulla, sillä asuimme silloin Yliopistonkatu 11:ssa. Postitalossa olikin vierähtänyt vuoden päivät. Oppilaat osallistuivat muuttoon voimiensa mukaan. Vein jonkun kaverin kanssa muutaman täytetyn linnun uuteen kouluun. Jo postitalossa ollessamme tunneille alkoi ilmestyä normaalilyseota enteileviä salaperäisiä auskultantteja – tätä titteliä en aluksi osannut edes kirjoittaa oikein, kuten olen saattanut päiväkirjastani todeta.
Ennen pitkää vaihtui rehtorikin ja Herman Suoninen väistyi. Muistan yhden kevätjuhlan uudella koululla – lieneekö ollut Suonisen viimeinen rehtorina. Suoninen puhui uusille ylioppilaille. Hän oli valinnut puheeseensa vähemmän onnistuneen metaforan kuvaamaan koulun kasvua: samaan tapaan nuori tyttökin kasvaa ja hänen leninkinsä käy vähitellen ahtaaksi joka paikasta, ja niin edelleen. Otsallemme kihosi tuskanhiki – nolostuminen ja halu rähähtää nauramaan kamppailivat keskenään. Tuollaista juttua murrosikäisten kuullen! No, se on ainoa koulun päättäjäispuhe ja ylipäätään ainoa puhe, josta muistan edes jonkun kohdan näin selvästi.
Uusi rehtori FM Sampo Haahtela, uudet aatteet. Hän oli yksi harvoja opettajiamme, jolla ei ollut mitään lisänimeä – hänestä käytettiin oppilaiden kesken vain nimeä Sampo. Se oli ilmeisesti tarpeeksi eksoottinen. Melko pian Sampon tultua rehtoriksi koulussa pantiin pystyyn oppilaiden itsehallinto asianmukaisine virkailijoineen. Meidän luokkamme ei siihen mitenkään osallistunut, sillä olimme jo tuolloin, keväällä 1960 jättämässä koulun. Haahtela yritti mielestäni aivan oikein estää Norssi-nimen vakiintumisen sillä perusteella, että se oli nimen omaan Helsingin normaalilyseosta käytetty erisnimi. Hän ei kuitenkaan voinut mitään valtavirralle, joka piti tätä sopivana kutsumanimenä meillekin.
Haahtela oli kunnianhimoinen opettaja, mutta jostakin syystä en tuntenut hänen pedagogiikkaansa omakseni – ei hän tosin minua opettanutkaan, mutta hänen asennoitumisensa oppilaihin ja puhetyylinsä, jota kuulimme keskusradiosta päivittäin, jotenkin ärsyttivät minua, kuten monia muitakin. Luin hänen kirjoittamansa kirjat ´Opettajainhuone´ (3) ja ´Kyselemisen aika´.(4) Pidin niitä kyllä mielenkiintoisina koulukuvauksina, mutta paikoin hieman lapsellisina, varsinkin oppilaiden luonnehdinnan osalta. Luettuani kirjat nyt uudelleen ne tuntuivat paljon paremmilta kuin silloin – olihan minulla takanani 37 vuotta opetuskokemusta kauppakorkeakoulusta. ´Opettajainhuoneen´ rehtorissa taisi olla tietty annos Haahtelaa, sillä ensin mainitun vaalilauseena oli: ´arvoa oma tilasi, anna arvo toisillekin´. Sen Haahtelakin mainitsi eräässä puheessaan. ´Kyselemisen ajan´ rehtori oli jo vanha ja väsynyt, koulun tulevaisuudesta huolestunut mies.
Omaa kertomaa..
Ilman pahempaa tarkoitusta varsinkin poikaviikarit kutsuivat kouluamme, Turun Yhteislyseota, Käkisalmen varavankilaksi.
Tällä pihalla on hypitty monet ”muskreetat” ja rakennettu ”jaamat”, poikaviikareista tönittu kasa (venäjänkielellä jaama taisi merkitä kuoppaa). Jaamassa oli toisinaan mukana myös Hintsan Hessu eli nykyinen oloneuvos ja ministeri Heikki Haavisto Raisiosta (valmistui ylioppilaakso vuonna 1953 samoin kuin myöhemmin kirjailija kunnostautunut Eva Illoinen (os. Tikander). Kauppahallin puolelta oli hankittu makoisat munkit ja tehty kaikkea sitä, mitä sen ajan koululaiset tapasivat tehdä. Pojat kävivät voimistelemassa milloin Turun Lyseossa, Ressussa tai Klassillisen lyseon liikuntatiloissa.. Tytöt kokkasivat ja ompelivat tyttökoulussa.
Opettajista on jäänyt mieleen mm. ”Pommi”, Lempi Tammivaara. Mistä lempinimi on syntynyt, siitä minulla ei ole tietoa. Pommi ei tainnut oikein noudattaa oppisuunnitelmia, tuntui että me monasti ikään kuin jäädyimme sananlaskujen vaiheille. Hoettiin vain ”Alla äro barn i början, gyllene bojor äro också bojor, bättring är bästa ånger jne. Keskiluokilla ollessamme hänen miehensä kuoli ja tätä hän muisteli useilla koulutunneillakin. Rehtori Hilma Hiilos oli tabu, hänestä ei kulkenut mitään juttuja eikä hän miksikään nimitetty. Nalle eli Lauri Hallapää oli myhäilevä ”karhuvaari”. Hän otti hampaisiinsa huonot aineen kirjoittajat, niinpä minunkin kohtaloni oli kuulla aina moitteen aineestani. Minusta hän ei opettanut aineenkirjoituksen sisintä olemusta, vaan nautti naljailusta heikommille kirjoittajille. Uskonnonopettaja Hilma eli Hilu Ollikainen ei ollut niitä pahimpia opettajia. Lilli Mäkelä matikanopettajana oli tunnontarkka opettaja. Jollei hänen opetuksestaan pääsyt jyvälle matikan saloista, niin itsessä oli vika. Voimistelun opettajana toimi Mauno Mustakallio, joka sain kutsumanimen ”zollen vollen”. En vaan tiedä, mistä syystä. Hän ei saanut aikaan kunnollista kuria, mutta vei kuitenkin tunnollisesti urheiluohjelmat lävitse. Urheilutunneilla me kuljimme milloin Ressussa millin klassikossa, kun omaa voimistelusalia ei ollut. Eniten pidin pallopeleistä ja erityisesti koripallo miellytti minua. Taisin aika hyvin heittää koreja sekä jallittaa kavereita.
Muita opettajia:
Myöhemmin, Lännen Lokari eli Lempi Aalto, latinaa ja äidinkieltä. Ljuba Volkoff, opetti venäjää meille seitsemän vuotta. Opetusmateriaalin puutteessa hän joutui paljon loihtimaan oppimateriaalia itse. Hän teki ”kalkkeripaperi” systeemilläkin kopioita meille. Ilmeisesti lopputulokset yo-kokeissa oli hyvät, joten enemmän kiitosta hän olisi ansainnut tästä. Tietämäni mukaan hän oli alun perin valmistunut voimistelun opettajaksi, josta sitten ponnahtanut Turun yhteislyseon venäjänkielen rehtoriksi. Pahaa omaatuntoa kanna minä, kun lukioluokilla ryhdyin ”viittaamattomus” boikottiin, jostain Koffan” huomautuksesta, joka koska minun ja Maijan suhteita. Ikävää oli, että tilanne vaikutti muihinkin luokan venäjänlukijoihin. Jälkeen päin ajatellen minusta tuntuu, että monet hiljaisesti yhtyivät tähän tilanteeseen. Oilikin parhaana oppilaana ikään vilkuili sivulle odottaen lupaa viittaamiseen. Minä sain tästä kahdeksannella luokalla rangaistuksen, todistukseen tuli elämäni ensimmäinen nelonen. Onneksi sentään yo-kirjoituksissa sain cl:n, jonka johdosta sain päästötodistukseen numeron 8. Koulumenestykseni oli keskikoulussa keskitasoa. Ehkä se johtui siitä, että minä joka tunniksi tein koulutehtävät päällisin puoli. Tankkaamalla olisin ehkä päässyt parempiin tuloksiin. Lukiolla tuli sitten mukaan monenlaista muuta harrastusta. ”Seurustelu” Maijan kanssa vei oman aikansa, mutta myöhemmin maleksiminen Eerikinkadun biljardisalissa tuli lähes jokailtaiseksi tavaksi. Se vei mehut koulutehtävien hoidosta. Näin jälkikäteen ajatellen ihmettelen, miten yleensä läpäisin yo-kirjoitukset, ja vahvoilla a:n papereilla, jostässä yhteydessä kehua sopi. Matematiikassa pärjäilin mielestäni suhteellisen helposti, paitsi sinä pienenä hetkenä toisella tai kolmannella luokalla, jolloin algebrassa oli esille mm. binomilausekkeiden sieventäminen. Muistan, miten tässä kohden takkuilun ja taisin saada Lilli Mäkelän sijaiselta Terttu Koskelta numeron 6. Kielissä minulla ei ollut sitä ”kielikorvaa”, sanoja opin hyvin, mutta sitä kielellistä lahjakkuutta puuttui. Voimistelussa miellytti eri pallopelit, mutta pikajuoksu ja voimistelu ei oikein onnistunut. Koripallopeli oli mieluisin ja siinä koin onnistuvankin aika hyvin.
Luokkakokouksia on pidetty
Ensimmäinen luokkakokous taisi olla vuonna 1976, kokoonnuimme Turssa ja lopuksi kävisimme meidän uudessa omakotitalossa Ruskolla. Seuraavaksi oli vuorossa 30-vuotiskokous ruotsinlaivalla, 40-vuotiskokous oli Turussa, jolloin kävimme uudessa Norsissa Varissuolla, aterioimme Samppalinnassa ja piipahdimme jollain jokilaivalla. Vuonna 2004 oli lähes samat kuviot, paitsi että alkuun lähdemme Turun kaupungin tervehdystilaisuudesta. Samppalinnan jälkeen piipahdimme Börssin Oskarin olohuoneessa. Ja nyt on päätetty kokoontua jo kahden vuoden kuluttua eli vuonna 2006
Vuoden 2004 kutsukirjeessä todettiin mm.
”Nyt sitten on aika miettiä, olemmeko elämässämme tehneet sitä, mitä yli 50 vuotta sitten haaveilimme. Onko elämämme ollut elämisen väärttiä.
Vanha koulumme siirtyi 1950-luvulla Mestarinkadulle Martinmäen taakse. Siitä tuli Normaalilyseo, joka sittemmin siirtyi Varissuolle. Se täytti hiljan 100 vuotta ja jotkut meistä saivat kutsunkin niihin juhliin. Monet taas jäivät ilman sitä. 40-vuotismuistelujemme yhteydessä kävimme jopa tutustumassa vanhaan, uuteen opinahjoomme. Ketkä olivat mukana, muistavat retkemme… Koulu on täyttänyt nyt myös 100 vuotta, mitä myös on jonkinasteisesti juhlittu, ainakin suppea 110-vuotishistoriikki on laadittu.
Nyt on jälleen muistelujen aika, on kulunut melkein ihmisikä eli 50 vuotta (2005) siitä, kun jätimme hyvästit vanhalle Postitalolle. Viisi vuotta sitten oli mieliin painuvat kokoontumiset Samppalinnan ravintolassa ja sen jälkeen jokilaivalla sekä olutkapakka Pankissa huurteisilla. Nyt tallaamme osittain samoja jalanjälkiä. Eli 26.5.2004 klo 13 kokoonnumme ihailemaan 775-ikävuottaan juhlivan Turun kaupungin historiallista kaupungintaloa sekä sen jälkeen käväisemme Turun Normaalikoululla. Koulun taholta on valiteltu, että kovassa kehityksen vauhdissa Normaalikouluksi ja muutot kahteen kertaan ovat hukanneet historiallisia arkistoja. Muuttojen yhteydessä niitä, varsinkin Turun Yhteislyseon osalta on toimitettu Maakunta-arkistoon, josta niitä on tarkoitus pikku hiljaa kaivaa esiin. Klo 15.30 piipahdamme hautausmaalla Hilkka Kaileksen haudalla, josta sitten kiirehdimme klo 16.sta ravintola Samppalinnan kabinettiin myöhästyneelle lounaalle. Ilmojen suosiessa voimme sitten piipahtaa jollakin jokilaivoista huurteiselle taikka jatkaa matkaa Apteekkiin, Pankkiin tai Kouluun. Kaikki ovat paikallisia ravitsemusliikkeitä. Sitten palaamme takaisin Auransillan liepeille ja ilmoista riippuen etsimme sopivan jatkopaikan.”
Arja Lindholm: Tyttö viisikymmenluvulta
Norssin 100-vuotishistoriikkiin kirjoitti entinen oppilas Aja Lindholm sattuvia muistoja, joihin 1945-46 aloittaneet oppilaat voivat paljolti yhtyä.
”Näen itseni juoksemassa Tuomiokirkkosillan yli painavaa, ruskeaa koululaukkua raahaten. Olin taas myöhässä koulusta, ja kääntyessäni Eerikinkadulle sydän pompotti ja keuhkot kohisivat. Voi, vielä monta kadun väliä edessä. Kun ylitin Aurakadun koulun kulmalle, niin kello soi pärähtäen, onneksi, sillä nyt ehtisin ajoissa. Vielä viimeinen syöksy ovesta sisään ja sitten olinkin jo tutussa, hämärässä, muutaman pallolampun valaisemassa luokkahuoneessa meidänluokkalaisten keskuudessa.” Näin olisi voinut tapahtua myös Mäen Maijalle, joka Nummenmäeltä joka koulupäivä kiirehti. Kaarlan Juha tuli samalta suunnalta, kun asui Hämeentien alkupäässä.
Arja jatkaa muistojaan: ”Päivän kauhea koettelemus oli edessä: rukoukset voimistelusalissa. Ahdas voimistelusali, rivissä paikallaan seisominen, nopeasti happea menettävä ilma ja minä, kädet kosteina virsikirjaa puristaen taistelemassa pahoinvointia vastaan.”
Postitalon kulma on meidän kulma
Kun kulttuurifennomanian lipunkantajan, arkkitehti Sebastian Gripenbergin uusrenessanssinen Postitalo valmistui vuosina 1898-1899 nykyisen KOP-kolmion paikalle, osa Turun norssien esivanhemmista kävi Käkisalmen reaali- ja porvarikoulua Laatokan rannalla.Käkisalmen yhteislyseoksi muuttuneesta koulusta tuli sodan jälkeen Turun yhteislyseo, joka sai tilat Postitalosta.
”Ilman pahempaa tarkoitusta me poikaviikarit kutsuimme sitä Käkisalmen varavankilaksi”, kertoo koulua käynyt pankinjohtaja Jukka Heininen.
Turun normaalilyseon ja normaalikoulun edeltäjä on Jukka Heinisen mielestä jäänyt vähälle huomiolle.
”Kun normaalikoulu täytti sata vuotta, jotkut meistä Postitalossa koulua käyneistä saivat kutsun juhliin, mutta monet jäivät ilman. Tuntui siltä, että oma koulu loppui siihen, kun uusi koulu vuonna 1957 aloitti toimintansa Mestarinkadulla.”
Seniorinorssit-yhdistyksen sihteeri, hallinto-oikeustuomari Pirjopäivi Pihlanto muistaa vanhan koulun ahtaaksi, epämiellyttäväksi, postiliimalta haisevaksi rakennukseksi.
”Meidät oli hajasijoitettu eri kouluihin ja itse kävin Postitalossa pikakirjoitustunneilla. Kun kello soi, tapana oli kiivetä ikkunoista sisälle ettei saatu muistutusta. Pojat puhaltelivat yläkerroksista herneitä tai heittelivät liiduilla kadulla parkkeeraavien vossikkakuskien niskaan. Hauskinta oli, kun osui hevosiin, jotka alkoivat hirnua.”
Vanhat norssit pitävät luokkakokouksiaan Panimoravintola Koulussa.
”Siksi siellä, että se sijaitsee lähellä entistä Postitaloa, meidän kulmaa, johon kokoonnuimme penkkaripäivänä hurraamaan oman koulun abeille.”
”Nykynorssit eivät taida siitä enää tietää, mutta ehkäpä kulma voidaan vallata uudelleen”,[ Pihlanto sanoo.
Toimintaansa elvyttävän yhdistyksen tarkoituksena on toimia Turun normaalikoulun ja sen edeltäjäkoulujen entisten oppilaiden ja opettajien välisenä yhdyssiteenä sekä luoda koulun entisten, nykyisten ja tulevien polvien välinen kosketus ja yhteenkuuluvaisuuden tunne.
Molemminpuolista mielenkiintoa
Yksi sen tärkeistä käytännöistä on toimia alumniyhdistyksenä, tukiyhdistyksenä seniorien, koulun auskultanttien ja oppilaiden välillä.
”On mielenkiintoista tavata nuoria oppijoita ja toisin päin oppijat voisivat oppia meiltä senioreilta, sanoo alumni-idean Yhdysvalloista tuonut Turun kauppakorkeakoulun kehitysjohtaja” Leena-Maija Laurén.
Lauren toimii tänään yhdistyksen hallituksessa, joka kokoontui lääkärinorssi Kaija Hartialan luokse yhdessä Pihlannon ja matemaatikko Tauno Metsänkylän kanssa. Mukaan kutsuttiin Turun normaalikoulun oppilaskunnan varapuheenjohtaja Suvi-Tuuli Tasto.
”Alumnitoiminnasta en tiedä paljonkaan, mutta kuulostaa hyvältä, että vanhat norssilaiset tulevat kertomaan meille abeille ja muillekin tulevaisuuden mahdollisuuksista, työpaikoista ja ammateista”, sanoo Turun yliopiston Varissuolle siirtyneen normaalikoulun kansainvälisellä IB-linjalla opiskeleva Tasto.
Uusimalla sääntönsä seniorinorssit tähtäävät yhdistyksen jäsenmäärän kasvuun nostalgiaa unohtamatta.
”Suvun naiset ovat käyneet Tipulan, mutta itselleni Norssi oli tietoinen valinta. Minua viehätti Mestarinkadun koulurakennus, valoisa, erilainen ja koululaista varten tehty. Siellä oli hyvä yhteishenki. Oppiminen oli haaste ja ilo”, Lauren kertoo.
Apulaiskaupunginjohtaja Hartialalle koulu merkitsi yhteisöllistä oppimista.
”Oppiminen oli kaikkien yhteinen asia. Siihen osallistuivat niin opettajat, auskultantit kuin oppilaat. Koulu oli suuri työyhteisö, johon kuului koko henkilökunta, vahtimestarit, siivoojat, keittiöhenkilökunta, kanslistit.”
Nostalgiaan tarvitaan kymmenen vuotta
Turun yliopiston matematiikan professori Tauno Metsänkylä muutti Mestarinkadulle ankarahenkisestä Jyväskylän Lyseosta.
”Norssissa oli rento touhu ja aluksi luvattomankin helppoa olla, mutta kyllä sielläkin vauhti päällä oli, kertoo norssiyhdistyksen perustajajäsen ja laskee, että koulunostalgian syntymiseen tarvitaan vähintään kymmenen vuotta.”
Yhdistykseen liittynyt Jukka Heininen ei muista, että hänen opinahjonsa olisi mitenkään leimautunut evakkokouluksi.
”Ei silloin puhuttu tai tiedetty, kuka lapsista oli karjalaisten jälkeläisiä, mutta sen tiedän, että monen isä oli Turun kasarmin palveluksessa ja että yksi koulutovereistani oli Hintsan Heikki, tuleva ministeri Heikki Haavisto.”
NORSSIN PÄIVÄ 15.5.2004
Prof. Pihlanto on muisteluissaan maininnut, että seniorinorssit perustettiin jo aikoja sitten. Sen toiminta tyrehtyi ennen pitkää, kunnes uuden vuosituhannen vaihteessa ryhdyttiin elvytyspuuhiiu. Nyt vietetään vuosittain Norssin päivää, johon alkaa löytää tiensä myös vanhemmat norssit. Tosin Turun yhteislyseolaisilla on alkuun ollut vaikeutta samaistua nimitykseen ”seniorinorssi”. Monet ovat kuitenkin löytäneen tiensä Varissuolle ja Normaalikoulun järjestämiin tilaisuuksiin siellä.
Innostus vanhaan kouluun on saanut aikaan myös muisteluksia kouluajoista. Ensimmäisen tällaisen laati Juha Heinonen, joka tänä päivänä toimii Naantalin kaupungin kamreerina. Hän laati sen kavalkadin muotoon. Siitä ohessa katkelmia:
Eräänlainen kavalkadi halki vuosikymmenten
Kirjoittanut Juha Heinonen,Turun Normaalilyseo 1963 - 1971
”Voi tätä nostalgian määrää, voi tätä (kaun) auvoisten muistojen määrää...
Hyvää iltaa, hyvää iltaa itse kullekin luokalle sekä isännill´ että emännill´ jokaiselle kuin talossa on
Kerran kouluaikana tapahtui näin:
Oli oltu epätietoisia siitä, onko luokanvalvojan tunti vai ei. Niinpä luokan kovaäänisimmät sopivat että kaikki lähtevät kaupunkiin. Niin lähes kaikki oppilaat poistuivat, jotkut kirkkoon, toiset Nexiin, kuka minnekin.
Seuraavana päivänä luokanvalvoja komensi kaikki oppilaat puheluun, sillä edellisenä päivänä oli ollut luokanvalvojan tunti ja paikalla oli ollut vain yksi oppilas.
Kun luokanvalvoja aloitti puhuttelun, niin ne jotka olivat luvatta poistuneet, lukivat rukouksen, kun taas ne, joilla oli ollut ns. laillinen syy olla pois, poistuivat hyvillä mielin.
Luokanvalvoja komensi: "Oppilaat, pulinat pois. Selittäkää tekonne ja selittäkää hyvin tai muuten rankaisen teitä kovemmin kuin ketään koskaan."
Luokan fiksuimmaksi tiedetty oppilas nousi ja sanoi:
"Arvoisa luokanvalvoja, me olemme olleet pitkässä koeputkessa emmekä enää oikein tienneet, mikä päivä oli menossa. Me näimme silmissämme vain niitä numeroita joita tulemme näistä kokeista saamaan. Niitä ovat 8, 8+, 8½, 9-, 9, 9+, 9½, 10- ja 10, sillä tämän koulun opetuksella ei muuta voi saada. Niin, olen jopa kuullut puhuttavan että plus-tehtävien kanssa voisi päästä jopa 11 miinukseen.
Hyvät kuulijat, tämä tarina on tosi siinä missä kaikki muutkin tarinat.[
Pekka Pihlanto muistelee kouluaikojaan. Hän oli muuttanut Porista Turkuun
”Turun koulumuistoni alkavat Norssin edeltäjästä Turun yhteislyseosta vuonna 1956. Porista Turkuun joulukuussa 1955 muutettuamme jouduin veljeni Matin kanssa aloittamaan koulunkäynnin ankeana tammikuun aamuna vanhassa postitalossa kauppatorin kulmalla. Rakennus sijaitsi Ruotsalaisen teatterin, ´Vanumamman´ eli Turun Vanun talon ja kauppahallin puristuksessa paikalla, jolle sittemmin kohosi nurkkansa torille päin suuntaava niin sanottu KOP-kolmio, nykyinen Mezzo. Huomiotamme kiinnitti heti koulun edessä ollut vossikka-asema – talvella hevoset vetivät rattaiden sijasta rekiä.”
”On huomattava, että silloin ei koko ikäluokkaa koulutettu kuten nykyisin, vain osa meni niin sanottuun oppikouluun ja suoritti keskikoulu- tai ylioppilastutkinnon. Siten ilmapiiri oppilaiden kesken oli ehkä suvaitsevampi kuin se tietääkseni on nykyisin. Tietysti tämä johtui varmasti kovasta kuristakin. Ainakaan postitalon koulu ei kuitenkaan ollut mitenkään elitistinen – suurin osa luokkamme oppilaista lienee ollut aivan ´tavallisten´ ihmisten tosin hieman villejä jälkeläisiä.”
On mukavaa siteerata muutamia Pihlannon koulutuntoja hänen siirryttyä Porista Turun Yhteislyseoon vuonna 1956.
”Entinen postitalo oli täysin sopimaton koulutilaksi. Heti ensimmäisenä talvena oli niin kovia pakkasia, että vesijohdot jäätyivät. Siksi emme saaneet muutamaan päivään ruokaa koulusta. Mitään ruokailutiloja ei muuten ollut, vaan ruokailu tapahtui luokissa, joihin ruoka – velli tai keitto – tuotiin keittiöstä ämpärissä.” Tähän on helppo yhtyä, tällaistahan se oli., paitsi että aiemmin ruokailtiin koulun alakäytävillä
Lunttu: legendaarinen luokanvalvoja
”Luokanvalvojanamme toimi luonnontieteen ja maantieteen opettaja FM Väinö Lunnasvaara, jota kutsuttiin Luntuksi ja joskus myöhemmin Väiskiksikin. Hän oli kova kurinpitäjä, mutta hänen terveytensä alkoi pettää ja hän kuolikin yllättäen ollessamme vielä koulussa. Lunnasvaara oli äärimmäisen pedantti opettaja. Jouduin pääsiäistodistuksen saatuamme hakemaan Kansallisesta kirjakaupasta juuri tietynlaista keltaista paperia arvosteluvihon päälle. Eräs oppilas tuli mukaan varmistamaan, että värivirhettä ei vain sattuisi, mutta sattui kuitenkin: valittu väri ei Luntulle kelvannut, joten jouduin itsekseni manaillen uudelleen kirjakauppaan.
”Lunnasvaara pelotteli meitä kertomalla juttuja vanhoista hyvistä ajoista, jolloin hän oli vielä kovassa fyysisessä kunnossa, peräti Suojeluskuntien nyrkkeilymestarikin muistaakseni. Hän kertoi jossakin muussa koulussa sattuneesta tapauksesta: etupenkissä istunut oppilas näytti hänelle nyrkkiä pulpetin alta. Lunttu tarttui poikaa rinnuksista ja nosti tämän pulpetin yli, raahasi ovelle ja paiskasi päin ovea. Pariovet aukenivat komeasti ja poika lensi käytävälle. Siihen loppui kuulemma nyrkin heristely ja muukin kurittomuus. Tänä päivänä opettaja joutuisi vastaavassa tapauksessa harkitsemaan uranvaihtoa sakkoja ja kipurahoja maksellessaan.” Meille hän ei kertonut tällaisia saavutuksiaan. Mutta luokanvalvojana hän ehkä oli läheisempi Pentti Pihlannolle ja tämän luokkatovereille.
”Luntulla oli myös omaa huumoriaan, joka miellytti meitä. Hän kertoi olleensa jossakin vaiheessa uraansa merillä ja eräässä Etelä-Amerikan satamassa hän oli osoittanut laivapojalle aluksen viereen kiinnitetyn laivan nimeä. Poika oli rähähtänyt nauramaan. Laivan latinankielinen nimi oli suomeksi ´Jaksan hellittämättä´. Ryntäsimme kirjastoon katsomaan sanakirjaa ja sen mukaan laivan nimi oli ´Persevero´. Kovin suomalaiselta vaikutti. Kerran kun pojat naureskelivat jollekin tarkastelun kohteena olevalle eläinopin anatomiselle teemalle hän totesi, että opetukseen on suhtauduttava täydellä vakavuudella, olipa kohteena sitten vaikka – peräaukko”, kertoi Pihlanto.
Minun kokemukseni Lunnasvaarasta oli, että oli tosiaan hyvin sairaalloinen. Havaitsi, että hän käytti jonkinlaisia tukiliivejä ja nautti runsaasti särkytabletteja. Meille hän tuli vasta lukiovaiheessa, joten emme ehtineet häneen tutustua syvällisemmin. Sen minä muistan, miten hän preppasi ylioppilaskysymyksiin vastaamista esim. biologian alueelta. Hän vaati tavallaan pienen aineen kirjoittamista kustakin kysymyksestä. Ja se oli meille outoa tai ainakin minulle. Jotenkin se ikään kuin sekoitti vanhoja totuttuja linjoja. Kerran käydessäni opettajahuoneen perältä aukeavassa kirjastossa, kuulin miten ”Lunttu ja Pommi” kävivät kiivasta sanasotaa keskenään. ja se ei tuntunut ollenkaan hyvältä.
Posu, Amanda, Putte ja muut
Postitalon opettajagalleriassa kiinnitti Pihlannon huomiota heti FM Mainio Luoto, joka opetti matematiikkaa, kemiaa ja fysiikkaa. Tätä isokokoista miestä kutsuttiin turkulaisittain Posuksi ja myös Mainioksi. Posu-nimeä me emme vielä käyttäneet hänestä. Hänellä oli kova ääni ja hän käytti sitä ilman sordiinoa.. Hän ei ollutkaan niin pelottava kuin alkuun luulin, ja hän yleensä leppyi yhtä nopeasti kuin kiihtyikin.
Mainio piti kemian tunteja korttelinvälin päässä olevassa tyttökoulussa Aurakadulla, mutta uutena oppilaana Pihlanto ei tiennyt siitä mitään. Ihmetellessään aamulla koulun pihalla, missä muut ovat, vasta ilmeni, että tunti pidetään tyttökoululla.
Uskonnon opettaja teologian kandidaatti Hilma Ollikainen oli eräs niistä, jotka eivät saaneet oikein kuria pidetyksi. Pihlanto mainitsee häntä kutsutun Amandaksi, me puhuimme vain hilusta.”Pojat melusivat hänen tunneillaan. Raamattua ääneen luettaessa jotkut pelleilivät ja panivat joukkoon omiaan. Kerran eräs poika kolisteli toistuvasti pulpettiaan. Amanda kysyi, mistä ääni tulee. Ensin tarjottiin turhaan selitystä, että se tulee ulkoa. Lopulta joku ehdotti, että se on pyhä henki. Amanda ei kuitenkaan suuttunut vaan totesi vain: ´Ääh, älkääpäs nyt sellaisia!”, toteaa Pihlanto. Vähitellen Amanda oppi ajamaan pahimmat häiriköt luokasta. Minua eniten häiritsi Ollikaisen ”fiini” pukeutuminen. Hän käytti mielestäni nuorekkaita pukuja, jotka minun mielestäni eivät sopineet uskonnonopettajalle. Ollikainen oli myös minun mielestäni mukava persoona.
Postitalossa oli mainittu vararehtorina Tauno Peräläkin, historian tohtori, jota shänen aikanaan nimitettiin ”Putteksi”. Meidän aikanamme hänellä ei ollut mitäänlisänimeä. Hän oli varsin leppoisa mies ja Pihlanto kuuli hänen hiiltyneen tunnilla vain kerran. ”Se sattui kun näytettiin joitakin historiallisia kuvia, rainoja, niin kuin niitä silloin kutsuttiin. Joku koiranleukainen oppilas totesi ensimmäisen kuvan nähtyään: ´Hei tää on mälsä, mä oon nähnyt tän!´ Valot syttyivät luokkaan ja poikaa vietiin!”
Uskontoa Pihlannolle opetti Amandan jälkeen pastori Haakon Wainio. ”Haakon oli värikäs persoona ja mielenkiintoinen opettaja. Hän ei kuitenkaan sietänyt hiukkaakaan kurittomuutta. Kerrankin hän sai aiheen huomauttaa ärrää sorauttaen, kuten hänen puhetapansa oli: ´Hävyltä on purrtu häntä poikki tässä luokassa!”
Pihlanto muistelee, miten ”Haakon kertoi myös miten häntä pyydettiin Turun kauppatorilla tulemaan todistajaksi siviilivihkimiseen, joka suoritettiin läheisessä maistraatissa. Toimituksen päätyttyä Haakon onnitteli paria Martin seurakunnan puolesta. ´Tuli pappi sittenkin mukaan!”
Minun mieleeni on jäänyt Haakonista paitsi, että sorautteli puhuessaan myös se, miten hän kirkkohistoriaa opettaessaan aloitti sisällysluettelosta. Hän alleviivasi sitä, että on tärkeää ensin tutustua huolellisesti sisällysluetteloon ja vasta sitten aloitta tekstin lukeminen. Ensin tämä tuntui minusta aivan hassulta ajatukselta, mutta myöhemmin varsinkin yliopisto-opiskeluluissa havaitsin periaatteen erittäin hyödylliseksi. Haakon oli myös innokas kuntouimari. Hän kävi aikaisin aamulla Impivaaran uimahallissa kuntouinneilla. Samaan aikaan altaissa oli nuoria kilpauimarin alkuja, kuten poikani Jarkko. Minä olin Jarkon mukana, kun hän Ruskolta aamuvarhain riensi uimaharjoituksiin. Kerran taas oltiin altaassa ja Haakon ui oli viereisellä radalla. Ykkösrata oli varattu kilpauimareille ja muut kuntouimareille. Mutta kun kilpauimareille tuli perhostelun vuoro se nosti tietenkin pientä aallokkoa muillekin radoille. Ja Haakon tästä suivaantui taas kerran ja alkooi ärhäkkäästi moittia kilpauimareita. Hän ei millään voinut siirtyä kaukaisimmille radoille, kuten ehdotimme, vaan itsepintaisesti pysyi sillä omalla kakkosradallaan. Hän oli järkähtämätön näissä aatoksissaan. Uimaretket tulivatkin sitten hänen kohtalokseen, sillä eräällä lomamatkallaan hän jostain selittämättömästä syystä hukkui uimaretkellään.
Uusi koulu, uusi rehtori
Koulu muuttui yhteislyseosta Normaalilyseoksi ja se merkitsi muun muassa siirtymistä postitalosta uuteen koulurakennukseen Mestarinkadulle. Sinne köröteltiin raitiovaunulla, sillä asuimme silloin Yliopistonkatu 11:ssa. Postitalossa olikin vierähtänyt vuoden päivät. Oppilaat osallistuivat muuttoon voimiensa mukaan. Vein jonkun kaverin kanssa muutaman täytetyn linnun uuteen kouluun. Jo postitalossa ollessamme tunneille alkoi ilmestyä normaalilyseota enteileviä salaperäisiä auskultantteja – tätä titteliä en aluksi osannut edes kirjoittaa oikein, kuten olen saattanut päiväkirjastani todeta.
Ennen pitkää vaihtui rehtorikin ja Herman Suoninen väistyi. Muistan yhden kevätjuhlan uudella koululla – lieneekö ollut Suonisen viimeinen rehtorina. Suoninen puhui uusille ylioppilaille. Hän oli valinnut puheeseensa vähemmän onnistuneen metaforan kuvaamaan koulun kasvua: samaan tapaan nuori tyttökin kasvaa ja hänen leninkinsä käy vähitellen ahtaaksi joka paikasta, ja niin edelleen. Otsallemme kihosi tuskanhiki – nolostuminen ja halu rähähtää nauramaan kamppailivat keskenään. Tuollaista juttua murrosikäisten kuullen! No, se on ainoa koulun päättäjäispuhe ja ylipäätään ainoa puhe, josta muistan edes jonkun kohdan näin selvästi.
Uusi rehtori FM Sampo Haahtela, uudet aatteet. Hän oli yksi harvoja opettajiamme, jolla ei ollut mitään lisänimeä – hänestä käytettiin oppilaiden kesken vain nimeä Sampo. Se oli ilmeisesti tarpeeksi eksoottinen. Melko pian Sampon tultua rehtoriksi koulussa pantiin pystyyn oppilaiden itsehallinto asianmukaisine virkailijoineen. Meidän luokkamme ei siihen mitenkään osallistunut, sillä olimme jo tuolloin, keväällä 1960 jättämässä koulun. Haahtela yritti mielestäni aivan oikein estää Norssi-nimen vakiintumisen sillä perusteella, että se oli nimen omaan Helsingin normaalilyseosta käytetty erisnimi. Hän ei kuitenkaan voinut mitään valtavirralle, joka piti tätä sopivana kutsumanimenä meillekin.
Haahtela oli kunnianhimoinen opettaja, mutta jostakin syystä en tuntenut hänen pedagogiikkaansa omakseni – ei hän tosin minua opettanutkaan, mutta hänen asennoitumisensa oppilaihin ja puhetyylinsä, jota kuulimme keskusradiosta päivittäin, jotenkin ärsyttivät minua, kuten monia muitakin. Luin hänen kirjoittamansa kirjat ´Opettajainhuone´ (3) ja ´Kyselemisen aika´.(4) Pidin niitä kyllä mielenkiintoisina koulukuvauksina, mutta paikoin hieman lapsellisina, varsinkin oppilaiden luonnehdinnan osalta. Luettuani kirjat nyt uudelleen ne tuntuivat paljon paremmilta kuin silloin – olihan minulla takanani 37 vuotta opetuskokemusta kauppakorkeakoulusta. ´Opettajainhuoneen´ rehtorissa taisi olla tietty annos Haahtelaa, sillä ensin mainitun vaalilauseena oli: ´arvoa oma tilasi, anna arvo toisillekin´. Sen Haahtelakin mainitsi eräässä puheessaan. ´Kyselemisen ajan´ rehtori oli jo vanha ja väsynyt, koulun tulevaisuudesta huolestunut mies.
Omaa kertomaa..
Ilman pahempaa tarkoitusta varsinkin poikaviikarit kutsuivat kouluamme, Turun Yhteislyseota, Käkisalmen varavankilaksi.
Tällä pihalla on hypitty monet ”muskreetat” ja rakennettu ”jaamat”, poikaviikareista tönittu kasa (venäjänkielellä jaama taisi merkitä kuoppaa). Jaamassa oli toisinaan mukana myös Hintsan Hessu eli nykyinen oloneuvos ja ministeri Heikki Haavisto Raisiosta (valmistui ylioppilaakso vuonna 1953 samoin kuin myöhemmin kirjailija kunnostautunut Eva Illoinen (os. Tikander). Kauppahallin puolelta oli hankittu makoisat munkit ja tehty kaikkea sitä, mitä sen ajan koululaiset tapasivat tehdä. Pojat kävivät voimistelemassa milloin Turun Lyseossa, Ressussa tai Klassillisen lyseon liikuntatiloissa.. Tytöt kokkasivat ja ompelivat tyttökoulussa.
Opettajista on jäänyt mieleen mm. ”Pommi”, Lempi Tammivaara. Mistä lempinimi on syntynyt, siitä minulla ei ole tietoa. Pommi ei tainnut oikein noudattaa oppisuunnitelmia, tuntui että me monasti ikään kuin jäädyimme sananlaskujen vaiheille. Hoettiin vain ”Alla äro barn i början, gyllene bojor äro också bojor, bättring är bästa ånger jne. Keskiluokilla ollessamme hänen miehensä kuoli ja tätä hän muisteli useilla koulutunneillakin. Rehtori Hilma Hiilos oli tabu, hänestä ei kulkenut mitään juttuja eikä hän miksikään nimitetty. Nalle eli Lauri Hallapää oli myhäilevä ”karhuvaari”. Hän otti hampaisiinsa huonot aineen kirjoittajat, niinpä minunkin kohtaloni oli kuulla aina moitteen aineestani. Minusta hän ei opettanut aineenkirjoituksen sisintä olemusta, vaan nautti naljailusta heikommille kirjoittajille. Uskonnonopettaja Hilma eli Hilu Ollikainen ei ollut niitä pahimpia opettajia. Lilli Mäkelä matikanopettajana oli tunnontarkka opettaja. Jollei hänen opetuksestaan pääsyt jyvälle matikan saloista, niin itsessä oli vika. Voimistelun opettajana toimi Mauno Mustakallio, joka sain kutsumanimen ”zollen vollen”. En vaan tiedä, mistä syystä. Hän ei saanut aikaan kunnollista kuria, mutta vei kuitenkin tunnollisesti urheiluohjelmat lävitse. Urheilutunneilla me kuljimme milloin Ressussa millin klassikossa, kun omaa voimistelusalia ei ollut. Eniten pidin pallopeleistä ja erityisesti koripallo miellytti minua. Taisin aika hyvin heittää koreja sekä jallittaa kavereita.
Muita opettajia:
Myöhemmin, Lännen Lokari eli Lempi Aalto, latinaa ja äidinkieltä. Ljuba Volkoff, opetti venäjää meille seitsemän vuotta. Opetusmateriaalin puutteessa hän joutui paljon loihtimaan oppimateriaalia itse. Hän teki ”kalkkeripaperi” systeemilläkin kopioita meille. Ilmeisesti lopputulokset yo-kokeissa oli hyvät, joten enemmän kiitosta hän olisi ansainnut tästä. Tietämäni mukaan hän oli alun perin valmistunut voimistelun opettajaksi, josta sitten ponnahtanut Turun yhteislyseon venäjänkielen rehtoriksi. Pahaa omaatuntoa kanna minä, kun lukioluokilla ryhdyin ”viittaamattomus” boikottiin, jostain Koffan” huomautuksesta, joka koska minun ja Maijan suhteita. Ikävää oli, että tilanne vaikutti muihinkin luokan venäjänlukijoihin. Jälkeen päin ajatellen minusta tuntuu, että monet hiljaisesti yhtyivät tähän tilanteeseen. Oilikin parhaana oppilaana ikään vilkuili sivulle odottaen lupaa viittaamiseen. Minä sain tästä kahdeksannella luokalla rangaistuksen, todistukseen tuli elämäni ensimmäinen nelonen. Onneksi sentään yo-kirjoituksissa sain cl:n, jonka johdosta sain päästötodistukseen numeron 8. Koulumenestykseni oli keskikoulussa keskitasoa. Ehkä se johtui siitä, että minä joka tunniksi tein koulutehtävät päällisin puoli. Tankkaamalla olisin ehkä päässyt parempiin tuloksiin. Lukiolla tuli sitten mukaan monenlaista muuta harrastusta. ”Seurustelu” Maijan kanssa vei oman aikansa, mutta myöhemmin maleksiminen Eerikinkadun biljardisalissa tuli lähes jokailtaiseksi tavaksi. Se vei mehut koulutehtävien hoidosta. Näin jälkikäteen ajatellen ihmettelen, miten yleensä läpäisin yo-kirjoitukset, ja vahvoilla a:n papereilla, jostässä yhteydessä kehua sopi. Matematiikassa pärjäilin mielestäni suhteellisen helposti, paitsi sinä pienenä hetkenä toisella tai kolmannella luokalla, jolloin algebrassa oli esille mm. binomilausekkeiden sieventäminen. Muistan, miten tässä kohden takkuilun ja taisin saada Lilli Mäkelän sijaiselta Terttu Koskelta numeron 6. Kielissä minulla ei ollut sitä ”kielikorvaa”, sanoja opin hyvin, mutta sitä kielellistä lahjakkuutta puuttui. Voimistelussa miellytti eri pallopelit, mutta pikajuoksu ja voimistelu ei oikein onnistunut. Koripallopeli oli mieluisin ja siinä koin onnistuvankin aika hyvin.
Luokkakokouksia on pidetty
Ensimmäinen luokkakokous taisi olla vuonna 1976, kokoonnuimme Turssa ja lopuksi kävisimme meidän uudessa omakotitalossa Ruskolla. Seuraavaksi oli vuorossa 30-vuotiskokous ruotsinlaivalla, 40-vuotiskokous oli Turussa, jolloin kävimme uudessa Norsissa Varissuolla, aterioimme Samppalinnassa ja piipahdimme jollain jokilaivalla. Vuonna 2004 oli lähes samat kuviot, paitsi että alkuun lähdemme Turun kaupungin tervehdystilaisuudesta. Samppalinnan jälkeen piipahdimme Börssin Oskarin olohuoneessa. Ja nyt on päätetty kokoontua jo kahden vuoden kuluttua eli vuonna 2006
Vuoden 2004 kutsukirjeessä todettiin mm.
”Nyt sitten on aika miettiä, olemmeko elämässämme tehneet sitä, mitä yli 50 vuotta sitten haaveilimme. Onko elämämme ollut elämisen väärttiä.
Vanha koulumme siirtyi 1950-luvulla Mestarinkadulle Martinmäen taakse. Siitä tuli Normaalilyseo, joka sittemmin siirtyi Varissuolle. Se täytti hiljan 100 vuotta ja jotkut meistä saivat kutsunkin niihin juhliin. Monet taas jäivät ilman sitä. 40-vuotismuistelujemme yhteydessä kävimme jopa tutustumassa vanhaan, uuteen opinahjoomme. Ketkä olivat mukana, muistavat retkemme… Koulu on täyttänyt nyt myös 100 vuotta, mitä myös on jonkinasteisesti juhlittu, ainakin suppea 110-vuotishistoriikki on laadittu.
Nyt on jälleen muistelujen aika, on kulunut melkein ihmisikä eli 50 vuotta (2005) siitä, kun jätimme hyvästit vanhalle Postitalolle. Viisi vuotta sitten oli mieliin painuvat kokoontumiset Samppalinnan ravintolassa ja sen jälkeen jokilaivalla sekä olutkapakka Pankissa huurteisilla. Nyt tallaamme osittain samoja jalanjälkiä. Eli 26.5.2004 klo 13 kokoonnumme ihailemaan 775-ikävuottaan juhlivan Turun kaupungin historiallista kaupungintaloa sekä sen jälkeen käväisemme Turun Normaalikoululla. Koulun taholta on valiteltu, että kovassa kehityksen vauhdissa Normaalikouluksi ja muutot kahteen kertaan ovat hukanneet historiallisia arkistoja. Muuttojen yhteydessä niitä, varsinkin Turun Yhteislyseon osalta on toimitettu Maakunta-arkistoon, josta niitä on tarkoitus pikku hiljaa kaivaa esiin. Klo 15.30 piipahdamme hautausmaalla Hilkka Kaileksen haudalla, josta sitten kiirehdimme klo 16.sta ravintola Samppalinnan kabinettiin myöhästyneelle lounaalle. Ilmojen suosiessa voimme sitten piipahtaa jollakin jokilaivoista huurteiselle taikka jatkaa matkaa Apteekkiin, Pankkiin tai Kouluun. Kaikki ovat paikallisia ravitsemusliikkeitä. Sitten palaamme takaisin Auransillan liepeille ja ilmoista riippuen etsimme sopivan jatkopaikan.”
Arja Lindholm: Tyttö viisikymmenluvulta
Norssin 100-vuotishistoriikkiin kirjoitti entinen oppilas Aja Lindholm sattuvia muistoja, joihin 1945-46 aloittaneet oppilaat voivat paljolti yhtyä.
”Näen itseni juoksemassa Tuomiokirkkosillan yli painavaa, ruskeaa koululaukkua raahaten. Olin taas myöhässä koulusta, ja kääntyessäni Eerikinkadulle sydän pompotti ja keuhkot kohisivat. Voi, vielä monta kadun väliä edessä. Kun ylitin Aurakadun koulun kulmalle, niin kello soi pärähtäen, onneksi, sillä nyt ehtisin ajoissa. Vielä viimeinen syöksy ovesta sisään ja sitten olinkin jo tutussa, hämärässä, muutaman pallolampun valaisemassa luokkahuoneessa meidänluokkalaisten keskuudessa.” Näin olisi voinut tapahtua myös Mäen Maijalle, joka Nummenmäeltä joka koulupäivä kiirehti. Kaarlan Juha tuli samalta suunnalta, kun asui Hämeentien alkupäässä.
Arja jatkaa muistojaan: ”Päivän kauhea koettelemus oli edessä: rukoukset voimistelusalissa. Ahdas voimistelusali, rivissä paikallaan seisominen, nopeasti happea menettävä ilma ja minä, kädet kosteina virsikirjaa puristaen taistelemassa pahoinvointia vastaan.”
”Mutta takaisin syyspäivään 42 vuotta sitten (1950). Ruotsin tunniksi oli ulkoläksynä runo Min fåle. Kuinka se nyt menikää: Min fåle är så sedig, min fåle är så kvick. Han gån är så ledig, så vacker är han… är hans voi ei, hiljainen epätoivo alkoi hiipiä mieleen” ”Välitunnilla oli välttämätöntä Vihtaa kuulumisia parhaan ystävän, Costianderin Kirstin kanssa. Useimmiten ei neljäsluokkalaisten edellisen illan muisteluihin kuulunut muuta kuin enintään kirjastossa käynti. Vain viikonlopun, siis lauantai-illan jälkeen saatettiin kuiskia kuinka ´korttelia kierrettäessä´ oli nähty joku sillä hetkellä tärkeä henkilö.
Costianderin Kirsti oli muuten eräässä vaiheessa samalla luokalla kuin minä.
Arja jatkaa: ”Välitunnin jälkeen oli luonnonhistoriaa. jota opetti Pulla. Lisänimestään huolimatta hän ei ollut mitenkään erityisen lihava, nimitys kuvasi kai pikemminkin yleistä pehmeän leppoisaa ulkonäköä. Mutta ulkonäkö petti, ainakin minun mielestäni. Kun kasvitentin aika tuli, niin vaikeuksiin joutui, jos ei muistanut keräämänsä kasvin suomalaisen ja latinalaisen nimen lisäksi vielä kasvupaikkaa ja poiminta-aikaakin.”
Hyvin on Arja myös muistanut ruokailutunnelmia:
”Ruokatunti yli yhdeltätoista, silloin vasta asetuttiin koulun alakerran käytävässä olevien pitkien, harmaitten pirtinpöytien ympärille syömään puuroa, velliä tai keittoa – ylipäätänsä sellaisia ruokia, joita voi syödä lusikalla. Ruokaa saivat toki vain ne, jotka olivat maksaneet kuukauden ruokamaksun – niin ja vapaa-oppilaat. Jos eväät olivat jääneet kotiin, saattoi loppupäivän ajan olla nälkäinen. Muuten: lukiolaiset tietenkin veivät parhaat paikat ikkunoiden läheltä, me alempiluokalaiset jouduimme syömään lähes takkien joukossa naulakoissa.”
Myös luvattomat retket koulupihan ulkopuolelle muistivat mieleen:
”Jos rohkeutta riitti, eikä säikkynyt seurauksia, saattoi ruokatunnilla järjestää myäs jännitystä elämäänsä. Valvovan opettajan huomaamatta livahdimme rauta-aidan portista kadulle ja sitä tietä juosten torille. Luulen, että moni opettaja tieten tahtoen käänsi selkänsä, ei pieni karkaaminen nyt niin vaarallista ollut. Kirsti, Anja, Tuulikki ja minä ryntäsimme maalaisten riviin ostamaan omenia – niin tietenkin Laineen Anja, luokan toinen Anja oli priimus eikä olisi ikinä uneksinutkaan tekevänsä mitään noin lapsellista ja luvatonta..”
Minä kyllä muistelen, että pojat menivät useimmiten viereiseen halliin ”possumunkeille”, olivatko ne Sulosen tai kenen muun munkkeja. Vastapäätä Eerikinkatua oli myös kauppa, oliko se Aschan vai mikä, josta ostettiin munkkeja.
Ja vossikat ovat jääneet monien muistikuviin monestakin syystä. Arjan mieles
”Juttu oli sellainen, että koulun Aurakadun puoleisella sovulla oli vosikkapirssi – hevosajurien asema. Meillä taas oli käsitöitä juuri vosikkapirssiin yläpuolella toisessa kerroksessa kulmaluokassa. Ikkunat olivat auki Aurakadulle, ja kuinka ollakaan: omenien jäänteet alkoivat yllättäen osua hevosiin ja varmaan ajureihinkin hihittelevän tyttölauman heitteleminä Oli tosi hauskaa katsella, kuinka hevoset heiluttelivat päätään ja ajurit katselivat ympärilleen kummastellen äkillistä väkivallan ilmausta.”
”Iltapäivällä oli urheilutunti. Opettajamme Varma Lakio ei tarvinnut mitään lempinimeä. Hänen oma nimensä kuvasi täydellisesti hänen olemustaan. Hän selitti asiallisesti pesäpallosäännöt varmalla äänellä mutta laki tuli tytöille tutuksi, jos liikunta ei tunneilla maistunut, vaan nojailtiin lehmusten runkoihin tai talvella voimistelusalin seinään…”
”Vielä kotitalouden kolmoistunti, ja sitten pitkä koulupäivä olisikin lopussa. Koska oma koulumme oli alunpitäenkin suunniteltu aivan muuhun kuin koulukäyttöön, ei siinä ollut ollenkaan kotitaloustiloja. Me tytöt kävimme muiden keskikaupungin koulujen rakennuksissa oppimassa ruoanvalmistuksen taitoja…. Meidän luokan tytöille oli osoitettu opiskelupaikaksi ”Flikkis”, Eerikinkadun ka Kristiinankadun kulmassa oleva ruotsikielinen koulu. Jotkut muut kävivät suomenkielisessä tyttökoulussa Aurakadun päässä.”
Ja me j pojat kävimme voimistelemassa Ressussa tai Klassikossa. Veistosta ei minulla kuin harmaa aavistus, jos sellaista oli, niin kävimme Klassikossa myös veistelemässä.
Norssi 100 vuotta, 1892-1992, historiikista poimintoja
Edellisen kaltaisia olivat muistelmat Vanhasta postitalosta. Mestarinkadun aikoja taas ovat muiste-leet mm. Jarkko Laine ja Hannu Laaksonen.
Norssin 100-vuotishistotiikissä Jarkko Laine muistlee:
”Keväällä 1967 piti valmistautua ylioppilaskirjoituksiin, mutta minä olin ruvennut valmistamaan uutta runokäsikirjoitusta ja samanaikaisesti ´spontaania kotiproosaa´, jolle annon työnimeksi Auringonlaskun apashi. Lisäksi oli aina välillä ahtaajana ja hiekkalaivojen korttaajana stamassa, sillä olin jo ennättänyt havaita todeksi rahvaanrunoilija Olli Kymäläisen toteamuksen ´Suomes ei elä runoilla.
Hannu Laaksonen on tuonut historiikkiin otteita päiväkirjastaan vuodelta 1970, IV ja V luokalta. Eli hän oli vuoden 1974 ylioppilas ja siis vielä seniorinorssi Mestarinkadulta. Otteita tästä:
”25.1.1973. Torstai. Ensin puhuu Huhta oikeaoppisuudesta, mutta myös omista vaatimattomista rooleistaan Lapuan nuorisoteatterin” tms. vaiheilla silloin aikanaan. Tänään on teinikunnan hallituksen vaali ja poliittinen taistelu kiivasta. Valtava määrä oppilaita asettui asemiin juhlasaliin klo 14 eväiden kanssa ja heitä oli paljon. Mutta me (Hannu, Olli ja Kari) emme äänestä vaan poistumme koulusta. Miksi en?. Se vaatii peruuttamattomia vaihtoehtoja ja maksaa. Haluan olla oma itseni. Luulisi oikeistolla olevan enemmistön. Kotona luin Kuvalehteä ja läksyjä. Tullessani takaisin koululle 18.30 – voi kauhistus: kokous jatkui. Oikeisto voittoisa. Osa ryhmäämme kerääntyi salin parvekkeelle seuraamaan viisituntisen maraton-istunnon viimeistä ripeää neljännestuntia. Sali oli täynnä ja tuo ihmiskuohu jätti jälkeensä valtaisan roskameren. 19.50 vasta ”Fur Elisen” sävelet tiedoittivat kenraaliharjoituksen pukuineen ja lavasteineen alkaneen.”
Myöskin veljeni Jouko Grönholm kävi Mestarinkadun koulu ja valmistui ylioppilaaksi vuonna 1968. Joutui kai yliopistoaikoinaan mukaan vasemmistoradikaalien joukkoon. Sitä seurasivat opinnot Moskovan ja Puolan yliopistoissa, joista peräisin venäjän- ja puolankielen taitoa. kirjallisuus tuli hänen päällimmäiseksi harrastuksekseen ja hänen onnistui päästä Turun Sanomien toimittajaksi, tosin ulkomaanosastolle. Selvästi hän on viihtynyt siinä tehtävässä ja päässyt työnsä mukana tutustumaan ja kirjoittamaan ”itäblokin” maista sekä aivan Kaukasukselle saakka. 1900-luku on ollut näillä alueilla mielenkiintoisen uudistumisen aikaa. Hän on kirjoittanut kirjan ”Kirjojen Turku”.
Laulajana tunnettu Tuula Amberla tunnustaa myös käyneensä Norssia. Hän esiintyi Norssipäivillä 2004.
Mielenkiintoista on havaita, miten jotkut innostuvat koulunsa senioritoimista, toiset eivät taas halua aktiivisesti muistella noita. Näyttää siltä, että joillekin jo jäänyt sielujen syövereihin huonoja muistoja koulusta, joita ei haluta vuosikymmentenkään jälkeen purkaa. Jotkut ehkä kokevat, että heistä ei ole tullut mitään ylväitä yhteiskuntayksilöitä. He eivät koe menestyneensä elämässään. Joitakuita kangertaa se, ettei koulumenestys ollut mainittavaa ja siitä syytä nämä muistot on syytä haudata.
Costianderin Kirsti oli muuten eräässä vaiheessa samalla luokalla kuin minä.
Arja jatkaa: ”Välitunnin jälkeen oli luonnonhistoriaa. jota opetti Pulla. Lisänimestään huolimatta hän ei ollut mitenkään erityisen lihava, nimitys kuvasi kai pikemminkin yleistä pehmeän leppoisaa ulkonäköä. Mutta ulkonäkö petti, ainakin minun mielestäni. Kun kasvitentin aika tuli, niin vaikeuksiin joutui, jos ei muistanut keräämänsä kasvin suomalaisen ja latinalaisen nimen lisäksi vielä kasvupaikkaa ja poiminta-aikaakin.”
Hyvin on Arja myös muistanut ruokailutunnelmia:
”Ruokatunti yli yhdeltätoista, silloin vasta asetuttiin koulun alakerran käytävässä olevien pitkien, harmaitten pirtinpöytien ympärille syömään puuroa, velliä tai keittoa – ylipäätänsä sellaisia ruokia, joita voi syödä lusikalla. Ruokaa saivat toki vain ne, jotka olivat maksaneet kuukauden ruokamaksun – niin ja vapaa-oppilaat. Jos eväät olivat jääneet kotiin, saattoi loppupäivän ajan olla nälkäinen. Muuten: lukiolaiset tietenkin veivät parhaat paikat ikkunoiden läheltä, me alempiluokalaiset jouduimme syömään lähes takkien joukossa naulakoissa.”
Myös luvattomat retket koulupihan ulkopuolelle muistivat mieleen:
”Jos rohkeutta riitti, eikä säikkynyt seurauksia, saattoi ruokatunnilla järjestää myäs jännitystä elämäänsä. Valvovan opettajan huomaamatta livahdimme rauta-aidan portista kadulle ja sitä tietä juosten torille. Luulen, että moni opettaja tieten tahtoen käänsi selkänsä, ei pieni karkaaminen nyt niin vaarallista ollut. Kirsti, Anja, Tuulikki ja minä ryntäsimme maalaisten riviin ostamaan omenia – niin tietenkin Laineen Anja, luokan toinen Anja oli priimus eikä olisi ikinä uneksinutkaan tekevänsä mitään noin lapsellista ja luvatonta..”
Minä kyllä muistelen, että pojat menivät useimmiten viereiseen halliin ”possumunkeille”, olivatko ne Sulosen tai kenen muun munkkeja. Vastapäätä Eerikinkatua oli myös kauppa, oliko se Aschan vai mikä, josta ostettiin munkkeja.
Ja vossikat ovat jääneet monien muistikuviin monestakin syystä. Arjan mieles
”Juttu oli sellainen, että koulun Aurakadun puoleisella sovulla oli vosikkapirssi – hevosajurien asema. Meillä taas oli käsitöitä juuri vosikkapirssiin yläpuolella toisessa kerroksessa kulmaluokassa. Ikkunat olivat auki Aurakadulle, ja kuinka ollakaan: omenien jäänteet alkoivat yllättäen osua hevosiin ja varmaan ajureihinkin hihittelevän tyttölauman heitteleminä Oli tosi hauskaa katsella, kuinka hevoset heiluttelivat päätään ja ajurit katselivat ympärilleen kummastellen äkillistä väkivallan ilmausta.”
”Iltapäivällä oli urheilutunti. Opettajamme Varma Lakio ei tarvinnut mitään lempinimeä. Hänen oma nimensä kuvasi täydellisesti hänen olemustaan. Hän selitti asiallisesti pesäpallosäännöt varmalla äänellä mutta laki tuli tytöille tutuksi, jos liikunta ei tunneilla maistunut, vaan nojailtiin lehmusten runkoihin tai talvella voimistelusalin seinään…”
”Vielä kotitalouden kolmoistunti, ja sitten pitkä koulupäivä olisikin lopussa. Koska oma koulumme oli alunpitäenkin suunniteltu aivan muuhun kuin koulukäyttöön, ei siinä ollut ollenkaan kotitaloustiloja. Me tytöt kävimme muiden keskikaupungin koulujen rakennuksissa oppimassa ruoanvalmistuksen taitoja…. Meidän luokan tytöille oli osoitettu opiskelupaikaksi ”Flikkis”, Eerikinkadun ka Kristiinankadun kulmassa oleva ruotsikielinen koulu. Jotkut muut kävivät suomenkielisessä tyttökoulussa Aurakadun päässä.”
Ja me j pojat kävimme voimistelemassa Ressussa tai Klassikossa. Veistosta ei minulla kuin harmaa aavistus, jos sellaista oli, niin kävimme Klassikossa myös veistelemässä.
Norssi 100 vuotta, 1892-1992, historiikista poimintoja
Edellisen kaltaisia olivat muistelmat Vanhasta postitalosta. Mestarinkadun aikoja taas ovat muiste-leet mm. Jarkko Laine ja Hannu Laaksonen.
Norssin 100-vuotishistotiikissä Jarkko Laine muistlee:
”Keväällä 1967 piti valmistautua ylioppilaskirjoituksiin, mutta minä olin ruvennut valmistamaan uutta runokäsikirjoitusta ja samanaikaisesti ´spontaania kotiproosaa´, jolle annon työnimeksi Auringonlaskun apashi. Lisäksi oli aina välillä ahtaajana ja hiekkalaivojen korttaajana stamassa, sillä olin jo ennättänyt havaita todeksi rahvaanrunoilija Olli Kymäläisen toteamuksen ´Suomes ei elä runoilla.
Hannu Laaksonen on tuonut historiikkiin otteita päiväkirjastaan vuodelta 1970, IV ja V luokalta. Eli hän oli vuoden 1974 ylioppilas ja siis vielä seniorinorssi Mestarinkadulta. Otteita tästä:
”25.1.1973. Torstai. Ensin puhuu Huhta oikeaoppisuudesta, mutta myös omista vaatimattomista rooleistaan Lapuan nuorisoteatterin” tms. vaiheilla silloin aikanaan. Tänään on teinikunnan hallituksen vaali ja poliittinen taistelu kiivasta. Valtava määrä oppilaita asettui asemiin juhlasaliin klo 14 eväiden kanssa ja heitä oli paljon. Mutta me (Hannu, Olli ja Kari) emme äänestä vaan poistumme koulusta. Miksi en?. Se vaatii peruuttamattomia vaihtoehtoja ja maksaa. Haluan olla oma itseni. Luulisi oikeistolla olevan enemmistön. Kotona luin Kuvalehteä ja läksyjä. Tullessani takaisin koululle 18.30 – voi kauhistus: kokous jatkui. Oikeisto voittoisa. Osa ryhmäämme kerääntyi salin parvekkeelle seuraamaan viisituntisen maraton-istunnon viimeistä ripeää neljännestuntia. Sali oli täynnä ja tuo ihmiskuohu jätti jälkeensä valtaisan roskameren. 19.50 vasta ”Fur Elisen” sävelet tiedoittivat kenraaliharjoituksen pukuineen ja lavasteineen alkaneen.”
Myöskin veljeni Jouko Grönholm kävi Mestarinkadun koulu ja valmistui ylioppilaaksi vuonna 1968. Joutui kai yliopistoaikoinaan mukaan vasemmistoradikaalien joukkoon. Sitä seurasivat opinnot Moskovan ja Puolan yliopistoissa, joista peräisin venäjän- ja puolankielen taitoa. kirjallisuus tuli hänen päällimmäiseksi harrastuksekseen ja hänen onnistui päästä Turun Sanomien toimittajaksi, tosin ulkomaanosastolle. Selvästi hän on viihtynyt siinä tehtävässä ja päässyt työnsä mukana tutustumaan ja kirjoittamaan ”itäblokin” maista sekä aivan Kaukasukselle saakka. 1900-luku on ollut näillä alueilla mielenkiintoisen uudistumisen aikaa. Hän on kirjoittanut kirjan ”Kirjojen Turku”.
Laulajana tunnettu Tuula Amberla tunnustaa myös käyneensä Norssia. Hän esiintyi Norssipäivillä 2004.
Mielenkiintoista on havaita, miten jotkut innostuvat koulunsa senioritoimista, toiset eivät taas halua aktiivisesti muistella noita. Näyttää siltä, että joillekin jo jäänyt sielujen syövereihin huonoja muistoja koulusta, joita ei haluta vuosikymmentenkään jälkeen purkaa. Jotkut ehkä kokevat, että heistä ei ole tullut mitään ylväitä yhteiskuntayksilöitä. He eivät koe menestyneensä elämässään. Joitakuita kangertaa se, ettei koulumenestys ollut mainittavaa ja siitä syytä nämä muistot on syytä haudata.
Koulumme tänään:
Turun normaalikoulu, josta n. satasivuinen vuosikertomus vuodelta 2002? toteaa esipuheessaan:
Turun normaalikoulu on Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan harjoittelu-koulu. Varissuolle se on siirtynyt uuteen koulutaloonsa vuonna 1980. Kouluna normaalikoululla on huomattavasti enemmän ikää. Vanhin edeltäjistä lienee Käkisalmen normaalikoulu 1700–luvun lopulta. Varhaisin suora edeltäjä on kuitenkin Käkisalmen reaali- ja porvarikoulu, joka perustettiin vuonna 1892. Turun normaalikoulussa on kaikki kolme kouluastetta: 3–luokkasarjainen ala-aste (luokat 1–6), 4–luokkasarjainen yläaste (7–9) ja 3-luokkasarjainen lukio (I–III). Oppilaita koulussa on yhteensä n. 870, opettajia n. 90, opettajiksi opiskelevia vuosittain lähes viisisataa luo-kanopettaja- ja aineenopettajaharjoittelijaa. Muun henkilökunnan määrä ylittää 30.
Talonhyötykerrospinta-ala lähentelee hehtaaria.
Oppilaaksi normaalikouluun pääsevät perusasteelle (luokat 1–9 = peruskoulu) niiden varissuolaisten kotien lapset, jotka ovat ilmoittautuneet oppilaiksi tässä koulussa, edellyttäen, että oppilaiden ainevalinnat tukevat koulun opettajankoulutustehtävää ja että koulussa on tilaa. Oppilaita voidaan ottaa myös oman koulupiirin ulkopuolelta. Lukioasteelle oppilaat valitaan yhteishaun kautta. Kolmasosa lukion oppilaista opiskelee englanninkielisellä IB–lin-jalla, jossa suoritetaan kansainvälinen ylioppilastutkinto “International Baccalaureate”. IB–linjalla on aloituspaikkoja 25–30. Valinta tapahtuu koulutodistuksen ja soveltuvuustestinperusteella. Peruskoulun 5. luokalta lähtien (5.–9. luokat) etenee uusi kansainvälistä opetus-suunnitelmaa noudattava MYP–linja (Middle Years Programme). Huoltajien on syytä kouluavalitessaan muistaa normaalikoulun erityisluonne harjoittelukouluna. Opetusharjoittelua on lähes koko lukuvuoden ajan ala-asteen kaikissa luokissa sekä samoin yläasteen ja lukion useimmissa oppiaineissa.
Opetusharjoittelunkin vuoksi normaalikoulun kieliohjelma ja valinnaisainetarjonta pyritään pitämään mahdollisimman monipuolisena. Erityispiirteenä mainittakoon lukion liikennekasvatus-kokeiluun liittyvä mahdollisuus ajokortin suorittamiseen koulun omassa autokoulussa. Koulussa toimeenpannaan jatkuvasti erilaisia kokeilu– ja tutkimusohjelmia yhteistyössä Turun opettajankoulutuslaitoksen, kasvatustieteiden tiedekunnan ja yliopiston muidenkin yksiköiden kanssa.
Koulun osoite: Annikanpolku 9, 20610 Turku (PL 13, 20611 Turku)
Puhelinkeskus: (02) 333 71 Telefax: (02) 333 7800 Sähköposti: norssi@tnk.utu.fi
Internet: http://opal.utu.fi/
Turun normaalikoulu, josta n. satasivuinen vuosikertomus vuodelta 2002? toteaa esipuheessaan:
Turun normaalikoulu on Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan harjoittelu-koulu. Varissuolle se on siirtynyt uuteen koulutaloonsa vuonna 1980. Kouluna normaalikoululla on huomattavasti enemmän ikää. Vanhin edeltäjistä lienee Käkisalmen normaalikoulu 1700–luvun lopulta. Varhaisin suora edeltäjä on kuitenkin Käkisalmen reaali- ja porvarikoulu, joka perustettiin vuonna 1892. Turun normaalikoulussa on kaikki kolme kouluastetta: 3–luokkasarjainen ala-aste (luokat 1–6), 4–luokkasarjainen yläaste (7–9) ja 3-luokkasarjainen lukio (I–III). Oppilaita koulussa on yhteensä n. 870, opettajia n. 90, opettajiksi opiskelevia vuosittain lähes viisisataa luo-kanopettaja- ja aineenopettajaharjoittelijaa. Muun henkilökunnan määrä ylittää 30.
Talonhyötykerrospinta-ala lähentelee hehtaaria.
Oppilaaksi normaalikouluun pääsevät perusasteelle (luokat 1–9 = peruskoulu) niiden varissuolaisten kotien lapset, jotka ovat ilmoittautuneet oppilaiksi tässä koulussa, edellyttäen, että oppilaiden ainevalinnat tukevat koulun opettajankoulutustehtävää ja että koulussa on tilaa. Oppilaita voidaan ottaa myös oman koulupiirin ulkopuolelta. Lukioasteelle oppilaat valitaan yhteishaun kautta. Kolmasosa lukion oppilaista opiskelee englanninkielisellä IB–lin-jalla, jossa suoritetaan kansainvälinen ylioppilastutkinto “International Baccalaureate”. IB–linjalla on aloituspaikkoja 25–30. Valinta tapahtuu koulutodistuksen ja soveltuvuustestinperusteella. Peruskoulun 5. luokalta lähtien (5.–9. luokat) etenee uusi kansainvälistä opetus-suunnitelmaa noudattava MYP–linja (Middle Years Programme). Huoltajien on syytä kouluavalitessaan muistaa normaalikoulun erityisluonne harjoittelukouluna. Opetusharjoittelua on lähes koko lukuvuoden ajan ala-asteen kaikissa luokissa sekä samoin yläasteen ja lukion useimmissa oppiaineissa.
Opetusharjoittelunkin vuoksi normaalikoulun kieliohjelma ja valinnaisainetarjonta pyritään pitämään mahdollisimman monipuolisena. Erityispiirteenä mainittakoon lukion liikennekasvatus-kokeiluun liittyvä mahdollisuus ajokortin suorittamiseen koulun omassa autokoulussa. Koulussa toimeenpannaan jatkuvasti erilaisia kokeilu– ja tutkimusohjelmia yhteistyössä Turun opettajankoulutuslaitoksen, kasvatustieteiden tiedekunnan ja yliopiston muidenkin yksiköiden kanssa.
Koulun osoite: Annikanpolku 9, 20610 Turku (PL 13, 20611 Turku)
Puhelinkeskus: (02) 333 71 Telefax: (02) 333 7800 Sähköposti: norssi@tnk.utu.fi
Internet: http://opal.utu.fi/
Seuraavat tiedot nyt vanhoja (2008)
Johtava rehtori: Pentti Päivänsalo ja Osmo Kuosa, yleiset asiat, kummatkin jo eläkkeellä
Perusopetus 1-6 rehtori: Veli-Matti Hakanen
Perusopetus 7-9 rehtori: Annika Hongisto
Lukioasteen rehtori: Marjut Kleemola
Oppilashuolto: erityisopettajat, koulukuraattori, kouluterveydenhoitaja ja opinto-ohjaajat
ovat tavoitettavissa puhelinkeskuksen kautta, joka neuvoo tarvittaessa myös suoravalintanu-merot.
Turun normaalikoulun johtokunnan puheenjohtajana on toiminut yritysasiamies Matti
Pesola.
Vanhempien yhdyssiteenä toimii Turun Norssin vanhemmat r.y., jonka puheenjohtajana
on ekonomi Jukka Rajala.
Perusopetus 1-6 rehtori: Veli-Matti Hakanen
Perusopetus 7-9 rehtori: Annika Hongisto
Lukioasteen rehtori: Marjut Kleemola
Oppilashuolto: erityisopettajat, koulukuraattori, kouluterveydenhoitaja ja opinto-ohjaajat
ovat tavoitettavissa puhelinkeskuksen kautta, joka neuvoo tarvittaessa myös suoravalintanu-merot.
Turun normaalikoulun johtokunnan puheenjohtajana on toiminut yritysasiamies Matti
Pesola.
Vanhempien yhdyssiteenä toimii Turun Norssin vanhemmat r.y., jonka puheenjohtajana
on ekonomi Jukka Rajala.
Vuosien varrelta lähteinä:
Jukka Heinisen sähköpostikirje v. 2004
TS, 9.11.2004.
TS, 9.11.2004.
Jukka Heinisen sähköpostikirje v. 2004
TS, 9.11.2004.
TS, 9.11.2004.
TS, 9.11.2004.
Turun normaalikoulun nettisivuilta, historia, Pentti Pihlanto: muistelus
Turun Norssi 100, 1892-1992, Arja Lindholm s. 22-23.
Turun Norssi 100, 1892-1992 historiikki, s. 60.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti